• Tuettu eläkesäästäminenkiinnostaa harvaa

    Uutiset
    1.6.201216:00
    JUHANI VIITALA

    Eläke- ja sosiaaliturva huolestuttavat suomalaisia, mutta verotuettu eläkevakuuttaminen tai pitkäaikaistili kiinnostavat vain joka viidettä.

    Joka viides vastaaja pohti eläkevakuutusta tai ps-tiliä, kun POP Pankkien teettämässä tutkimuksessa sitä kysyttiin. Kaksi vuotta sitten useampi kuin joka neljäs harkitsi asiaa.

    ”Eläkesäästämisen tarve ei ole kadonnut”, johtaja Timo Hulkko POP Pankkiliitosta arvioi.

    Poliittiset riskit ovat kasvaneet, joten eläkesäästämisen vaihtoehdot eivät Hulkon mukaan innosta ihmisiä. Varoja ei voi nostaa ennen eläkeikää. Ikärajojen uskotaan muuttuvan.

    Taloustutkimus teki tutkimuksessa 1 100 työikäisen haastattelut huhtikuussa. Eläkesäästämisen kysymyksiin liittyi varaumia eläkesäädösten muutoksista.

    Eläketurvan ja sosiaaliturvan heikentyminen koetaan tutkimuksessa suureksi uhkaksi. Tämä edellyttää vastaajien mielestä eniten taloudellista varautumista.

    Pankkimies suosittaa satasen säästämistä kuukausittain. Tuottotilit antavat hieman paremman koron kuin säästötilit. Rahastosäästämisessä voi valita riskitasoja.

    ”Käteinen raha on aina tarvittaessa käytettävissä.”

    Melkein joka neljäs vastaaja luottaa omaan talouteensa. Usko on vahvin yrittäjillä ja opiskelijoilla. Vähäisintä se on matalan tulotason ja koulutuksen väellä.

    Luottamus talouteen on lisääntynyt selvästi edellisvuosista, vaikka euroalueen talouskriisiin ei näy ratkaisua vuosikausiin. Suomen talousnäkymät ovat epävarmoja.

    ”Lainojen korkotaso on alhainen”, Hulkko selittää luottamusta.

    Omaa talouttaan suunnittelee vain joka kolmas, naiset ja hyvätuloiset sekä korkeasti koulutetut eniten. Puolet vastaajista ei pidä tarpeellisena talouden pts-suunnittelua.

    Useimmiten suunnitellaan asunnon ostoa tai vaihtoa, lomamatkaa tai remonttia.

    Työttömyyttä pidetään suurimpana uhkana. Joka 20. vastasi näin spontaanisti kysymykseen.

    JUHANI VIITALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    eläkesäästäminen
    taloudellinen varautuminen
    POP Pankki
    eläke ja sosiaaliturva
    taloudellinen luottamus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria