• MM-ralli ja Kuninkuusravit järjestetään samana viikonloppuna – raviradan toimitusjohtaja: "Eihän se tietysti optimi tilanne ole"

    Sekä ravihevoset että rallikuskit taistelevat voitosta elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.
    Samaan aikaan Suomen MM-rallin kanssa järjestetään ensi vuonna myös Lahden Kuninkuusravit.
    Samaan aikaan Suomen MM-rallin kanssa järjestetään ensi vuonna myös Lahden Kuninkuusravit. Kuva: Grafiikka: Jukka Pasonen / Kuvankäsittely: Juho Leskinen
    Uutiset
    16.10.201820:00
    Matti Tuominen

    Suomen MM-rallin järjestäjät kertoivat eilen maanantaina, että ralli ajetaan jatkossa jälleen elokuun alussa 1.–4. elokuuta.

    Rallin promoottori Jani Backman kommentoi tuolloin tiedotteessa, että monille katsojille lomien loppupuoli tai lomien jälkeinen aika on lomakautta mieluisampi aika lähteä seuraamaan rallia.

    Samaan aikaan Suomen MM-rallin kanssa järjestetään ensi vuonna myös Lahden Kuninkuusravit. Kuninkuusravit kilpaillaan Jokimaan raviradalla 2.–4.8.

    Voidaan ajatella, että Kuninkuusravit ja MM-ralli kilpailevat ainakin osittain samasta yleisöstä ja talkoolaisista.

    Maaseudun Tulevaisuuden tavoittama Jokimaan raviradan toimitusjohtaja Tomi Himanka toteaa, että kahden suuren tapahtuman samanaikaisuus tuskin hyödyttää niistä kumpaakaan.

    "Eihän se tietysti optimi tilanne ole", hän kommentoi.

    Himanka muistuttaa, että Kuninkuusravien majoituskauppa ja lipunmyynti ovat olleet auki jo kuukausia. Näin ollen tapahtuman päivämääriin ei voi enää vaikuttaa.

    Suomen MM-rallin reitti erikoiskokeineen julkaistaan ensi vuoden alkupuolella.

    Tänä vuonna ralli ajettiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Edellisen kerran ralli on ajettu elokuun alussa vuonna 2015.

    MM-rallin järjestäjä AKK Sports Oy oli jo pitkään halunnut siirtää rallin elokuun puolelle.

    Lue lisää:

    Järjestäjien toive toteutui: Suomen MM-ralli siirtyy elokuun alkuun

    Artikkelin aiheet
    suomen mm-ralli
    kuninkuusravit
    jokimaan ravirata
    tapahtumat
    raviurheilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle