• Julkisen alan työntekijät pitävät työtään merkityksellisenä – henkinen rasitus ja kiire kuormittavat erityisesti kuntatyössä

    Tutkimuksen mukaan neljä viidestä työntekijästä kokee työssään iloa ja innostusta.
    Entistä harvempi julkisen alan työntekijä uskoo, että heillä on voimavaroja kohdata työssään muutoksia. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    Entistä harvempi julkisen alan työntekijä uskoo, että heillä on voimavaroja kohdata työssään muutoksia. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    14.12.201810:51
    STT

    Lähes kaikki julkisilla aloilla työskentelevät pitävät työtään tärkeänä ja merkityksellisenä, selviää eläkevakuuttaja Kevan uudesta tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan neljä viidestä työntekijästä kokee työssään iloa ja innostusta. Yhtä moni myös arvioi fyysisen ja henkisen työkykynsä hyväksi tai erinomaiseksi.

    Myönteinen kehitys työntekijöiden kokemista vaikutusmahdollisuuksista kunnissa ja kirkoissa on kuitenkin pysähtynyt. Entistä harvempi uskoo, että heillä on voimavaroja kohdata työssään muutoksia.

    Henkinen rasitus ja kiire ovat selvä ongelma etenkin kunta-alalla. Lähes kaksi kolmasosaa kunta-alan työntekijöistä kokee työssään henkistä kuormitusta. Vastaavasti kirkon alalla reilut puolet ja valtion virastoissa hieman alle puolet kokee työssä henkistä kuormitusta.

    Työn fyysinen kuormittavuus on monelle ammattiryhmälle arkea, ja monilla ammattialoilla lisäkuormitusta tuovat väkivaltatilanteet. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla sekä poliisitoimessa ja vankeinhoidossa lähes joka toinen on viimeisen vuoden aikana kohdannut väkivaltaa tai väkivallan uhkaa asiakkaan taholta.

    Keva selvitti kahdessa tutkimuksessa koko julkisen alan henkilöstön työoloja ja -hyvinvointia sekä työkyvyn johtamista ja työterveysyhteistyötä.

    Julkisen alan työhyvinvointitutkimus on tehty kunta- ja kirkon alalla vuosina 2014 ja 2016, ja tänä vuonna työoloja ja työhyvinvointia tarkasteltiin myös valtion virastoissa. Tutkimuksessa haastateltiin puhelimitse yli 3  000 julkisen alan palkansaajaa kevään ja kesän 2018 aikana.

    Artikkelin aiheet
    julkinen ala
    työhyvinvointi
    Keva
    kuntatyö
    henkinen rasitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle