• Juhannussulkee monia ovia

    Uutiset
    20.6.201216:00
    MT toimitus

    Keskikesän juhla muuttaa jälleen kauppojen aukioloa sekä junien ja linja-autojen aikatauluja.

    Päivittäistavarakaupat saavat olla auki juhannusaattona kello 7–12. Juhannuspäivänä ne ovat kiinni. Kuitenkin monet pienet kaupat ja haja-asutusalueiden myymälät palvelevat asiakkaita myös juhannuspäivänä ja juhannusaattona kello 12 jälkeen.

    Sunnuntaina kaupat ovat auki normaalisti.

    Juhannuksen vahvemmat juomat kannattaa ostaa viimeistään aattona aamupäivällä, koska Alkot sulkevat tuolloin ovensa kello 12. Juhannuspäivänä myymälät ovat kiinni.

    Linja-autoilla on aattona aamupäivällä lauantailiikenne, mutta iltapäivällä vuorojen määrä vähenee. Juhannuspäivänä vuoroja ajetaan niukalti.

    Myös junaliikenteessä on muutoksia. Toisaalta junavuoroja on peruttu, toisaalta taas esimerkiksi aatonaattona ja aattona on liikkeellä myös lisäjunia.

    STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    juhannus
    aukioloajat
    liikenne
    kaupat
    Alko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria