• Tuolihissi jumiutui Rukalla – parikymmentä ihmistä pelastettiin köysillä

    Laskijat odottelivat hississä noin tunnin.
    Laskettelijoita tuolihissin kyydissä Kuusamon Rukalla maaliskuussa 2015. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Laskettelijoita tuolihissin kyydissä Kuusamon Rukalla maaliskuussa 2015. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    25.3.201814:32
    STT

    Kuusamon Rukalla tuolihissi jumiutui tänään aamupäivällä. Pysähtyneessä hississä oli tapahtumahetkellä noin 20 ihmistä, kertoi Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen STT:lle.

    Hänen mukaansa pisimmillään ihmiset odottivat hississä noin tunnin ja heidät pelastettiin köyden avulla.

    Maahan hissistä oli matkaa viidestä kahdeksaan metriä, Parviainen arvioi. Häneen mukaansa pelastustilanne sujui rauhallisesti ja viimeisiä pelastettavia laskettiin maahan puolilta päivin.

    Artikkelin aiheet
    Rukakeskus
    Rukka
    tuolihissi
    pelastustoimi
    matkailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle