• Laillisuus puntarissa

    Uutiset
    29.2.201215:00
    MT toimitus

    Karttaharjoituksen nimellä kulkeva

    kuntauudistus näyttää muodostuvan ongelmalliseksi myös laillisuusnäkökulmasta katsottuna. Kunnallisalan kehittämissäätiö Kaks julkaisi tällä viikolla asiantuntijapuheenvuoroista kootun kirjan, jossa arvioitiin kuntauudistuksen tähänastista valmistelua varsin kriittiseen sävyyn.

    Juridiikan asiantuntijat kehottavat arvioimaan tarkkaan, miten nyt kiireessä polkaistu suunnitelma sopii yhteen hyvän lainvalmistelun ja jopa perustuslain kanssa.

    Tohtori Kaarlo Tuorin mukaan perustuslaki määrittelee kunnallisen itsehallinnon asukkaiden itsehallinnoksi. Kunnallinen kansanvalta on kunnallisen itsehallinnon olennainen ainesosa.

    Tuori pitää ”karttaharjoitusta”, jossa Suomeen jäisi vain 70 peruskuntaa, hyvin epäilyttävänä. Pahimmassa tapauksessa tällaisella pakkoliitospolitiikalla rikottaisiin perustuslakia, vaikka perustuslaki ei suoraan pakkoliitoksia kielläkään.

    Tuorin, samoin kuin toisen asiantuntijan, tohtori Toivo Pihlajaniemen mielestä tulisi vakavasti harkita eräiden tehtävien hoitamista maakuntatasolla. Nykyinen kuntarakenne ei ole hallinnollisena rakenteena ja paikallisidentiteetin kannalta lainkaan huono ratkaisu. Ongelma on siinä, että kunnilla on tehtäviä, jotka oikeasti kuuluisivat maakunnille ja valtiolle.

    Tuori viittaa myös siihen hallinnolliseen sekasotkuun, joka saatiin aikaiseksi, kun läänit lopetettiin. Samanlainen sekaannus ja hallintohimmeleiden sekamelska on nyt odotettavissa, jos pakkoliitosaalto käynnistetään.

    Ja kaikki tämä todennäköisesti vielä vastoin Suomen lakia.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kuntauudistus
    perustuslaki
    kunnallinen itsehallinto
    laillisuus
    kuntapolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle