• Pelko lihomisesta voi vaikeuttaa tupakasta irti pääsyä

    Uutiset
    26.2.201505:03
    MT toimitus

    Pelko lihomisesta saa tupakoijan epäilemään tahdonvoimiaan tupakoinnin lopettamiseksi, kertoo Hengitysliitto.

    Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että mitä suurempi luottamus lopettajalla on omiin voimiin, sitä todennäköisemmin hän onnistuu irtautumaan tupakasta.

    Nicotine & Tobacco Research  -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa oli mukana 600 päivittäin tupakoivaa naista ja miestä.

    Duodecimin mukaan suurin osa tupakoinnin lopettaneista lihoo jonkin verran. Paino nousee keskimäärin kolmesta viiteen kiloa.

    Artikkelin aiheet
    tupakan lopettaminen
    lihominen
    terveys
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle