• Kemerahakemukset ovat ruuhkautuneet

    Uutiset
    21.8.201516:00
    Jarmo Palokallio

    Uuden kestävän metsätalouden rahoituslain (kemera) mukaisten metsänhoidon rahoitushakemusten käsittely on ruuhkautunut.

    Erilaiset palveluyritykset, metsänhoitoyhdistykset ja metsänomistajat ovat kesän aikana toimittaneet Metsäkeskukselle noin 20 000 tukihakemusta koskien nuoren metsän hoitoa, taimikonhoitoa ja juurikäävän torjuntaa.

    ”Suurin osa hankehakemuksista odottaa tallennusta järjestelmään”, kertoo asiantuntija Yrjö Niskanen Metsäkeskuksesta.

    Niskasen mukaan käsittelyn hitauteen on kaksi syytä. Lakimuutos edellytti vanhan lain mukaisten hankkeiden päätöskäsittelyn hoitamista kesäkuun loppuun mennessä, ja näiden hankkeiden käsittelyyn kohdistettiin kaikki Metsäkeskuksessa käytettävissä olevat resurssit.

    Toinen syy liittyy tietojärjestelmäuudistukseen. Uuden kemeran hankkeet käsitellään heinäkuun alussa käyttöön otetussa tietojärjestelmässä. Hankehakemukset tallennetaan tietojärjestelmään toistaiseksi käsin.

    ”Sähköiset ilmoitusmenettelyt saadaan käyttöön syksyn kuluessa. Se nopeuttaa toimintaa.”

    Hankkeiden pitkästä käsittelyajasta johtuen on mahdollista, että toimija ehtii lähettämään toteutusilmoituksen Metsäkeskukselle, ennen kuin hänelle on lähetetty päätös tuen myöntämisestä.

    Niskasen mukaan toteutusilmoituksen toimittaminen Metsäkeskukselle ennen tuen myöntämispäätöksen saamista ei nopeuta hankkeen päätöskäsittelyä tai tuen maksamista.

    ”Mikäli mahdollista, kestävän metsätalouden rahoituslain mukaiset metsänhoitotöiden toteutusilmoitukset olisi hyvä toimittaa Metsäkeskukselle vasta sitten, kun hakemuksille on annettu päätös tuen myöntämisestä.”

    Metsäkeskuksen arvion mukaan hankkeiden käsittely pääsee vauhtiin tulevina viikkoina. Uuden lain mukaiset hankemaksatukset käynnistyvät aikaisintaan syyskuussa.

    Viiveistä huolimatta Metsäkeskus kannustaa toimijoita ja metsänomistajia metsänhoitotöihin. Nuoren metsän hoito ja juurikäävän torjuntatyöt voidaan aloittaa ilman hyväksymispäätöstä, jos kemerahakemus on tehty Metsäkeskukselle.

    Jarmo Palokallio

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kemerahakemus
    Metsäkeskus
    kestävän metsätalouden rahoituslaki
    metsänhoito
    tietojärjestelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle