• Vapaavuori moittii lupa-viranomaisia ylivarovaisiksi

    Uutiset
    8.5.201316:00
    MT toimitus

    Hidas luvitus haittaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan vakavasti turvetuotantoa ja tuulivoiman lisäämistä.

    Vapaavuori epäilee, että lupia myöntävässä virkakunnassa vallitsee ”ylivarovaisuus sen tyyppistä päätöksentekoa kohtaan, joka herättää ristiriitoja”.

    Elinkeinoministerin mielestä on ymmärrettävää, että yksittäisten hankalien tapausten lupakäsittely vie aikaa. ”Yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ei kuitenkaan voi olla, että kaikki lupakysymykset makaavat pitkään.”

    Vapaavuori arvelee Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että virkamiehet ovat säikähtäneet hankkeita koskevia lukuisia valituksia.

    ”Syntyy tällainen varman päälle pelaamisen kulttuuri. Kun ei tehdä mitään, ei ainakaan tehdä virheitä.”

    Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt aluehallintovirastoilta selvitykset turvetuotannon ja tuulivoiman lupaongelmien syistä.

    Suomen pitkän aikavälin energia- ja ilmastopolitiikkaa ryhdytään linjaamaan yhdessä hallituksen ja oppositiopuolueiden kanssa.

    Vapaavuori esitti kutsun parlamentaarisen energiatyöryhmän perustamisesta huhtikuun lopulla.

    Opposition ensimmäisissä kommenteissa asetettiin ehtoja työhön osallistumiseen. Nyt yhteistyöhalusta on tullut Vapaavuoren mukaan myönteistä palautetta keskustan johtoa myöten.

    Vapaavuori aikoo käynnistää yritysrahoitusta helpottavien hankkeiden valmistelun lähiviikkoina. Varsinkin pienten ja keskisuurten yritysten rahoitustilanne on vaikeutunut pankkien kiristäessä lainan antoa.

    Sivu 6

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Jan Vapaavuori
    lupaprosessi
    turvetuotanto
    tuulivoima
    elinkeinopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria