
Jätkänkynttilät syttyivät ennen iltakuutta valtatie yhdeksän kupeessa Loimaalla. Ohi virtasi lähes katkeamaton virta autoja, kertoo Eero Mäkipää Loimaan Seudun maaseutunuorista.
Mäkipään mukaan perinne ehti hetkeksi jo katketa viime vuosikymmenen alussa, mutta viimeksi kuluneet neljä-viisi vuotta tulet ovat taas ilahduttaneet ohikulkijoita.
Mäkipään kanssa tulilla olivat Heini Kulmanen, Hanna Ahokas, Eeli Hollo ja Johannes Saarinen.
Loimaan tavoin maaseutunuorten joulutulet syttyivät teiden varsille tiistaina illansuussa ympäri maata.
Ne ovat sydämellinen kiitos kuluttajille kotimaisista valinnoista. Kotimainen ruoka on vastuullinen, turvallinen ja työllistävä valinta.
Suomalaisen ruuan kuin muidenkin kotimaisten tuotteiden merkitys on korostunut koronapandemian seurauksena tänä vuonna.
Samalla maaseutunuoret toivottivat joulumatkaajat lämpimästi tervetulleiksi joulunviettoon maaseudulle.