• Pääministeri kritisoi alueita koronaepidemian hoidosta: Osa alueista ei ole tarttunut toimeen sillä tavalla kuin olisi ollut tarpeen

    "Pyrimme siihen, että me emme joutuisi uudelleen turvautumaan poikkeusolojen lainsäädäntöön, Sanna Marin toteaa.
    Pääministeri Sanna Marin.
    Pääministeri Sanna Marin. Kuva: Olivier Matthys
    Uutiset
    7.10.202020:30
    STT

    Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hallituksen ensi keskiviikon neuvotteluissa on tarkoitus käydä läpi laajasti, miten koronaepidemiaa voidaan tehokkaasti torjua.

    Hallitus on ensinnäkin tuomassa valmiuslaissa olevia toimivaltuuksia tartuntatautilakiin. Lisäksi se haluaa vahvistaa muita torjuntatoimia, jotka liittyvät esimerkiksi matkustuksen terveysturvallisuuteen.

    "Me tietenkin pyrimme siihen, että me emme joutuisi uudelleen turvautumaan poikkeusolojen lainsäädäntöön vaan haluamme tuoda normaalilainsäädäntöön nyt niitä toimivaltuuksia, joita tarvitsemme, jotta epidemiaa voidaan hillitä", hän sanoi MTV:lle ja STT:lle eduskunnassa.

    Toimivalta pandemian torjunnassa on nyt pääsääntöisesti alueilla.

    "Osa alueista on toiminut esimerkillisesti, ottanut nopeasti käyttöön toimenpiteitä, joilla on saatu painettua paikalliset epidemiaryppäät alas, mutta osa alueista ei ole sillä tavalla tarttunut toimeen kuin olisi ollut tarpeen. Nyt tarvitaan voimakkaampaa alueellista ohjeistusta. Siksi hallitus antaa ensi viikolla vahvoja suosituksia, jotta toimiin ryhdytään."

    Marinin mukaan tavoitteena on, että aluehallintoviranomaiset, sairaanhoitopiirit ja kunnat voisivat nykyistä paremmin torjua epidemiaa esimerkiksi sulkemalla erilaisia toimintoja.

    Koska toimenpidekokonaisuus on niin laaja, asiasta käydään parlamentaarista keskustelua kaikkien puolueiden kanssa ensi keskiviikkona Säätytalolla.

    "Olen kutsunut myös oppositiopuolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat käymään yhdessä tätä tartuntatautilain isoa kokonaisuutta läpi. Näkisin, että olisi erittäin tärkeää, että tämä kokonaisuus saadaan eduskunnasta vietyä mahdollisimman hyvässä yhteisymmärryksessä läpi", Marin sanoi.

    Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu tartuntatautilain päivittämistä ja uudistamista monilta osin kesästä lähtien.

    Lue myös:

    Viidessä maakunnassa ravintolat suljettava sunnuntaista eteenpäin kello 23 – anniskelu lopetettava tuntia aiemmin

    Elinkeinoministeri Mika Lintilä ennustaa irtisanomisia ja karua koronasyksyä yrityksille – "kynnys koronarajoituksille noussut"

    Some-syyttelyä koronan syistä ei toivota Vimpeliin – Sam Leijonanmieli: "Kukaan ei koronaa halua eikä kukaan halua sitä tartuttaa muihin"

    Artikkelin aiheet
    Sanna Marin
    koronaepidemia
    hallitus
    tartuntatautilaki
    aluehallintovirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria