• Kauniaisissa ja Pirkkalassa asuvat Suomen tyytyväisimmät kuntalaiset – Kuopio ja Helsinki nousussa

    Suurimpien 20 kaupungin ykköseksi kipusi Kuopio.
    Puijon torni on Kuopin maamerkki.
    Puijon torni on Kuopin maamerkki. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    26.3.201812:39
    STT

    Kauniainen ja Pirkkala jatkavat edelleen asukastyytyväisyyden kärkikuntina, käy tuoreesta kyselytutkimuksesta. Vuotuisen kyselyn tekee EPSI Rating.

    Keskimääräinen asukastyytyväisyys nousi entisestään hyvältä tasolta. Eniten tyytyväisyysindeksiään parantaneet kunnat olivat Pietarsaari, Kauhava ja Kajaani.

    Suurimpien 20 kaupungin ykköseksi kipusi Kuopio, jonka jälkeen kärkikolmikkoon sijoittuivat Helsinki ja Turku. Edellisen mittauksen 20 suurimman kaupungin kärjessä ollut Seinäjoki laski sijoituksessaan, joskin asukastyytyväisyys putosi siellä vain niukasti.

    Tampereen kolmen vuoden putki viiden suurimman kaupungin kärjessä katkesi.

    Tutkimukseen haastateltiin 10 065 täysikäistä suomalaista touko–marraskuussa 2017. Yhteensä 62 kunnan tulokset julkaistiin, koska muiden kuntien otantamäärät eivät riittäneet sijoituksen arviointiin.

    Artikkelin aiheet
    asukastyytyväisyys
    kunta
    EPSI Rating
    Suomi
    kaupunki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle