• MTK:n johtokunta hyväksyi kansallisen tuen ratkaisun

    Ratkaisu leikkaa maatalouden kansallista tukea 19 miljoonaa euroa. Suurimmat leikkaukset kohdistuvat c-alueen yleiseen hehtaaritukeen ja c-alueen nuorten viljelijöiden hehtaaritukeen.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    18.12.201417:00
    MT toimitus

    MTK:n johtokunta hyväksyi torstaina esityksen kansallisten tukien jaosta ensi vuonna. Ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC hyväksyi ratkaisun jo eilen.

    Ratkaisu leikkaa maatalouden kansallista tukea 19 miljoonaa euroa. Neuvottelujen viime vaiheessa leikkaus pienentyi 6 miljoonalla eurolla.

    ”Tiukkoina aikoina ei tämän parempaan pystytty. Ratkaisevat lisärahat löytyivät loppumetreillä. Ilman niitä, sopimusta ei olisi voitu hyväksyä”. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.

    Suurimmat leikkaukset kohdistuvat c-alueen yleiseen hehtaaritukeen ja c-alueen nuorten viljelijöiden hehtaaritukeen. Marttilan mukaan leikkaus jakautuu tasan kotieläin- ja kasvinviljelytiloille.

    Etelä-Suomen kansalliset nautatuet korvataan aiemman päätöksen mukaisesti EU:n tuotantoon sidotuilla tuilla. Muut Etelä-Suomen kansalliset tuet maksetaan täysimääräisinä EU:n sallimissa rajoissa. Pohjoisen sioilta ja siipikarjalta leikataan hieman, jotta ne ovat linjassa etelän tukitasojen kanssa. Pohjoisen maitotuki säilyy ratkaisussa entisellään.

    Artikkelin aiheet
    MTK
    maataloustuet
    kansallinen tuki
    Juha Marttila
    SLC
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria