• MTK:n Marttilaodottaa tarvikkeidenhinnan halpenevan

    Uutiset
    10.9.201216:00
    Jouko Kyytsönen

    ”Hankkija-kauppa ei tullut yllätyksenä. On ollut pitkään nähtävissä, että kansainvälisesti yhtiö on melko pieni”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.

    ”Harmillista on se, että suomalainen omistus murenee jälleen kerran, kun ulkomaiset jatkavat perinteisten kotimaisten yritysten ostoja. Maatalous ei näytä kiinnostavan suomalaista pääomaa.”

    Marttilan mielestä kauppaan liittyy paljon hyvääkin: ”Isommalla yrityksellä on suurempi ostovoima, joten suomalaisten viljelijöiden täytyy saada jatkossa tuotteita vertailukelpoiseen hintaan tanskalaisten kanssa.”

    Myös viljamarkkinoilla Marttila odottaa parannusta, kun täällä lähestytään keskieurooppalaista hintaa. ”Uudella toimijalla on nyt näytön paikka.”

    Suomalaisessa maatalouskaupassa Hankkijan myynti aiheuttanee muutoksia siten, että pieneksi jäävien kotimaisten yritysten on syytä terävöittää strategioitaan ja miettiä rakenteita.

    Marttila odottaa, että suomalaisille valmistajille avautuu mahdollisuuksia päästä mukaan tanskalaiskujätin valikoimiin.

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    maatalouden tarvikkeet
    MTK
    Hankkija
    Juha Marttila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria