• Psyykenlääkkeet vesistöissä muuttavat kalojen käyttäytymistä

    Yleiselle ihmisten ahdistuslääkkeelle oksatsepaamille altistuneet ahvenet ovat rohkempia, epäsosiaalisempia ja tehokkaampia ruoan hankinnassa kuin lääkkeelle altistumattomat verrokit, osoittaa tuore Uumajan yliopiston tutkimus.
    Kuva: KARI SALONEN
    Uutiset
    19.2.201317:50
    MT toimitus

    Tutkittu lääkeaine oksatsempaani vähentää ihmisen stressitasoja ja sillä on ilmeisesti sama vaikutus kaloihin, kirjoittaa Tiede-lehti ruotsalaisesta tutkimuksesta.

    Kokeessa ahvenet altistettiin seitsemän päivän ajan samanlaisille lääkepitoisuuksilla kuin, mitä tavataan paikoin Ruotsin vesistöissä. Ahvenia testattiin sen jälkeen tyypillisillä käyttäytymiskokeilla.

    Oksatsempaania saaneet kalat lähtivät muitta mutkitta tutkimaan uusia paikkoja altaassa, kun verrokit pysyttelivät visusti piilossa. Lääke-ahvenet myös ehtivät ahmia suuren osan tarjolla olevan ruoasta, ennen kuin muut kalat pääsivät edes alkuun syömisessä.

    Siksi lääke muuttanee enemmän ahvenen kaltaisia saaliskaloja, jotka kokevat paljon stressiä, kun taas saalistajiin sillä on tutkijoiden mukaan todennäkoisesti vähemmän vaikutusta.

    Ei vain Ruotsissa

    Ahvenyksilöille lääkealtistus toi hyödyllisiä ominaisuuksia. Luonnossa piirteet kuten rohkeus voivat kuitenkin altistaa kalan helpommin saalistajille.

    Uusista käyttytymispiirteistä saattaa olla myös arvaamattomia ekologisia seurauksia, kun yksi tärkeä peluri ravintoverkossa muuttaa toimintatapojaan.

    "Ongelma ei ole ruotsalainen. Samanlaisia lääkeainepitoisuuksia esiintyy joka puolella maailmaa", muistutti Uumajan yliopiston tutkija Jerker Fick Bostonissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

    Tutkimuksen julkaisi Science-lehti.

    Artikkelin aiheet
    psykeenlääkkeet vesistöissä
    ahven
    oksatsepaami
    ympäristövaikutukset
    Uumajan yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle