Keskustan entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen teoksista voidaan käyttää määritelmää kronikkasikermä. Tekijä on tehnyt valtavasti työtä ja kerännyt suunnattomasti aineistoa. Kaikki kuitenkin esitetään kovin jäsentämättömästi, ei lukijaa hyvin palvellen.
Keskustapuolueen surkea kujanjuoksu presidentti Urho Kekkosen loppukauden hämäristä onnettomien kruununprinssien katastrofiin tarjoaa ainekset useampaankin tutkimukseen.
Puolueen virallinen historia noilta vuosilta kirjoitettiin aivan liian aikaisin, vieläpä osallisten toimesta. Korhonen pääsee muutaman kerran näpäyttämään sitä kunnolla kuten myös Paavo Väyrysen muistivirheitä.
Korhonen on löytänyt myös harvinaisia lähteitä. Erityisesti Kari Kairamon, Väyrysen ja kumppanien kuuluisan keskusteluryhmän epäviralliset pöytäkirjat tuovat uutta valoa. Mahdollisen vuotajan aikalaiset arvaavat, mutta kuka hänet enää tilille vetää.
Historialla ei ole juonta, mutta historian toimijoilla on erilaisia motiiveja. Korhonen pelkistää koko 1980-luvun vaihteen suomalaisen sisäpolitiikan valtataisteluksi. Jopa keskustapuolueessa poliitikoilla oli varmasti muitakin tavoitteita kuin kampittaa toisiaan presidenttitiellä.
Itsetarkoituksellisten ilkeyksien keksiminen kaikista entisten puoluetovereiden toimista kertoo eniten Jarmo Korhosen omasta persoonasta. Juuri tällaista todistusaineistoa politiikan harrastajat kaipaavat pohtiessaan, miksi Korhonen jäi historiaan keskustapuolueen epäonnistuneimpana puoluesihteerinä.
Omituisimpia pinttymiä on
Korhosen vimmattu tarve selittää puoluerahoitus moraalittomaksi, jopa rikolliseksi. Ei hän puoluesihteerinä erityinen rahankerääjä ollutkaan, lahjakas tuhlari kyllä. Uskotaan nyt, että Lahden puoluekokous erotti 2010 syyttömän miehen.
Pekka Alarotu
Jarmo Korhonen:
Valtataistelu – Mauno Koivisto murskaa Suomen porvarit.
624 sivua. Tammi .