
Latvian ja Ruotsin välinen tietoliikennekaapeli vaurioitui sunnuntaina Itämerellä. Vaurioitunut kaapeli kulkee Ventspilsin ja Gotlannin välillä. Kyseessä oli jo kuudes putki- tai kaapelivaurio Itämeren alueella reilun kahden vuoden aikana.
Kansanedustaja ja entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) muistuttaa, että tuoreimman kaapelirikon tutkinta on tässä tapauksessa vasta aluillaan ja siitä on vaikea sanoa mitään.
”Mutta vaikka tämän tapauksen tutkinta on kesken, sen voi sanoa, että näitä sattuu nyt vähän liikaa. Vaikka joku tapahtuneista voisi periaatteessa olla vahinko tai tahaton teko, on minun vaikea uskoa, että kaikki olisivat vahinkoja.”
Ruotsi on takavarikoinut sunnuntai-iltana Itämereltä Vehzen-nimisen aluksen, jota epäillään törkeästä tuhotyöstä.
Kaikkosen mukaan takavarikointi on perusteltu toimenpide.
”Toimenpiteiden täytyy olla riittävän nopeita. Suomi on onnistunut varsin hyvin etenkin viimeisessä tapauksessa ja siinä viranomaistoiminta oli tarvittavan ripeää. Selvitystyö on kesken kaikissa tapauksissa. Tärkeää on, että saadaan luotettava selvyys ja täytyy ymmärtää, että se vie aikansa.”
Suomen ja Viron välinen Balticconnector-kaasuputki ja useat tietoliikennekaapelit vaurioituivat lokakuussa 2023. Balticconnector-kaasuputken rikkomisesta epäillyn New New Polar Bear -tapauksen osaltakin tutkinta on vielä kesken ja se huolettaa Kaikkosta.
”Tutkinta on kestänyt luvattoman kauan”, Kaikkonen toteaa.
”Toivon, että Itämeren alueella on tapahtunut ryhtiliikettä ja kaikki maat suhtautuvat tarvittavalla vakavuudella ja ripeydellä vastaaviin tapahtumiin.”
Kaikkonen näkee, että riski on, että vastaava toiminta Itämerellä jatkuu.
”Siksi tarvitaan yhä vahvempaa valvontaa, jämäkkää puuttumista ja tuntuvia sanktioita näiden ennaltaehkäisemiseksi. Myös Naton puuttuminen tilanteeseen on perusteltua.”