• Bidenin vierailu osoitti poliisin reservin puutteen, arvioi LPPY:n Jyrki Haapala

    Liikkuvan poliisin Perinneyhdistyksen puheenjohtaja kritisoi kovin sanoin vuonna 2013 tehtyä poliishallinnon rakenneuudistusta, jossa muun muassa liikkuva poliisi lakkautettiin.
    Yhdysvaltain presidentin Suomen vierailun vuoksi maakunnista käskettiin poliiseja Helsinkiin.
    Yhdysvaltain presidentin Suomen vierailun vuoksi maakunnista käskettiin poliiseja Helsinkiin.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Yhteiskunta
    25.7.202309:15
    Santeri Nousjoki

    Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys ry:n (LPPY) puheenjohtaja Jyrki Haapala kritisoi, ettei poliisilla ole reservijoukkoja esimerkiksi turvaamaan kansainvälisiä kokouksia.

    Haapalan mielestä poliisin reservi menetettiin, kun liikkuva poliisi (LP) lakkautettiin vuoden 2013 lopussa osana PORA 3 -nimistä poliisihallinnon rakenneuudistusta.

    Rakenneuudistus toi Suomeen 11 itsenäistä poliisilaitosta, joiden tulee toimia oman rahoituksensa ja omien tulostavoitteiden mukaisesti, jotka Poliisihallitus näille poliisilaitokselle asettaa.

    ”Helsingin poliisilaitoksen avustaminen kansainvälisten kokousten ja valtiovierailujen osalla ei ole edes toiseksi tärkeimpien tulostavoitteiden joukossa”, Haapala sivaltaa.

    ”Lakkautuksen isänä toiminut emeritus poliisiylijohtaja Mikko Paatero vakuutti lakkautuksen yhteydessä sekä Kataisen hallituksen ministereille että myös eduskunnalle, ettei mikään muutu liikkuvan poliisin lakkautuksessa”, hän paheksuu.

    Haapala sanoo, että lakkautuksen seurauksena noin 500 poliisin reservi katosi ”samaan hautaan ”liikkuvan poliisin kanssa”.

    Haapalan mukaan liikkuvan poliisin aikakaudella LP osallistui omalla henkilökunnallaan kymmenien isojen kansainvälisten kokousten ja kymmenien valtionvierailujen turvallisuusjärjestelyihin.

    ”Tämä asia mahdollistettiin vain yhdellä puhelulla Helsingin poliisilaitoksen johdon ja LP:n johdon välillä. Puhelinsoiton jälkeen LP:n johto komensi omat tarvittavat joukkonsa Helsinkiin oli kesä, talvi tai kesälomakausi”, Haapala kuvaa.

    Poliisin reservin puuttuessa Haapalan mielestä Helsingin poliisilaitoksen johdon tehtävä oli anoa lisäjoukkoja Helsinkiin Yhdysvaltain presidentin vierailuun liittyen.

    ”Poliisilaitosten johto katsoo oman tilanteensa mukaan, onko heillä mahdollisuutta antaa joukkoja Helsingin käyttöön”, hän kertoo.

    Haapalan mukaan NATO-jäsenyyden myötä kansainvälisten kokousten määrä tulee kasvamaan. Jokaiseen isoon kansainväliseen tapahtumaan tarvitaan lisäjoukkoja 11 poliisilaitoksesta.

    ”Yhdistys haluaa muistuttaa myös siitä, että covid-pandemian ajalla toteutettu ja poikkeuslainsäädäntöön perustunut Uudenmaan sulku pakotti Helsingin poliisilaitoksen johdon kirjoittamaan virka-apupyynnön puolustusvoimille, koska oma reservi puuttui”, Haapala lopettaa.

    Juttua muokattu klo 12.39 25.7.2023. Jutun kuva vaihdettu toiseen.

    Lisää aiheesta
    • Poliisilaitokset lähettävät tarvittaessa tukipyyntöjä muille poliisilaitoksille. Helsingin poliisi pyytänyt apua muilta poliisilaitoksilta Bidenin vierailun ajaksi.

      Yhteiskunta | Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin vierailu Helsingissä työllistää myös maakuntien poliiseja − ylikomisario: ”Maaseutukin pidetään miehitettynä”

    • Poliisin mukaan uhri ja epäilty tunsivat toisensa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Lainsäädäntö | Selvitys: Poliisin apu saapuu haja-asutusalueilla entistä hitaammin – lääkkeeksi esitetään määrärahojen pysyvää nostamista

    • Poliisipäällikkö Kari Rantalan mielestä valtakunnallinen poliisiyksikkö voisi toimia reservinä nopeita tilanteita varten.

      Poliisipäällikkö: Liikennevalvonnan taso laskenut

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle