• Asumisen verottamista

    Uutiset
    28.3.201315:00
    RISTO AIRIKKALA

    Lapsiperhe vaihtoi isompaan asuntoon kolmen vuoden välein kolme kertaa ja maksoi joka kerta kauppahinnasta varainsiirtoveroa valtiolle, lainojen toimituspalkkioita pankeille ja välittäjänpalkkiota kiinteistönvälittäjille ja muitakin muuttoihin liittyviä kuluja yhteensä 38 400 euroa.

    Samaan aikaan Helsingin Töölössä leskirouva asui 100 neliön yhtiövastikkeettomassa kerrostaloasunnossa, jonka kivijalassa oli As. Oy:n vuokraamia liikehuoneistoja, joiden vuokratulot samana kahdeksan vuoden aikana kerryttivät tuloja tämän osakkaan asumisen kustannusten ja henkilökohtaisen kulutuksen kattamiseen (100 m2 x 4 e/m2 = 400 e x 12 kk = 4 800 e x 8 vuotta = 38 400 euroa verovapaasti.

    Tasan ei käy onnenlahjat. Eikö kuitenkin olisi syytä pikaisesti saattaa tämäkin veronkiertoaukko tukkoon?

    Maaseudulla, lähiöissä ja tuskin juuri muuallakaan kuin vanhoissa keskuksissa tämä ei ole mahdollista.

    Tulonsiirtoa vähävaraisilta vauraille valtion ja verottajan myötävaikutuksella.

    Risto Airikkala

    päälakimies, MTK

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    asuminen
    verotus
    varainsiirtovero
    asuntopolitiikka
    tulonsiirrot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria