• Neste: Hangon mysteerirakeet todennäköisesti merikuljetuksia tekevän aluksen pesuvedestä

    Neste selvittää rakeiden tarkkaa alkuperää.
    Ihmisiä ihmettelemässä kuolleita kaloja rannalla Hangossa keskiviikkona. LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    Ihmisiä ihmettelemässä kuolleita kaloja rannalla Hangossa keskiviikkona. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Ympäristö
    30.1.202516:40
    STT–

    Hangon rannikolla havaitut valkoiset rakeet ovat todennäköisesti peräisin polttoaineyhtiö Nesteelle merikuljetuksia tekevän aluksen pesuvedestä, Neste kertoo. Yhtiö selvittää asiaa parhaillaan.

    Aluksen pesuvesi sisältää käytettyä paistinrasvaa, eläinrasvaa sekä kasviöljyjä. Ne eivät ole Nesteen mukaan sellaisinaan vaarallisia ihmisille tai ympäristölle, mutta ne eivät silti kuulu luontoon.

    Nesteellä on sen merikuljetuksia koskeva sisäinen vaatimus, jonka mukaan kaikki pesuvedet tulee purkaa sataman jätevesijärjestelmään. Kyseiselle alukselle Neste ei kuitenkaan ollut tätä ohjeistusta antanut.

    Hangon rannoilta löytyneistä valkoisista rakeista ei ole toistaiseksi löytynyt ihmisille tai ympäristölle vaarallisia aineita, tiedotti Suomen ympäristökeskus (Syke) tänään. Myös Syken testeissä ilmeni, että aine on seos luonnollisista rasvoista, mutta koostumus ei ole vielä täysin selvillä.

    Aine voi ympäristökeskuksen mukaan olla haitallista eläimille, jos ne pääsevät sitä syömään.

    Lisäksi Syke toteaa, että rakeiden tarpeetonta ihokosketusta kannattaa välttää.

    Lisää aiheesta
    • Arkistokuva Hangon edustalta.

      Ympäristö | Hangon rannoille huuhtoutuneille mysteeripalleroille voi olla toinenkin selitys

    • Pelastuslaitos sai jo sunnuntaina ilmoituksen mahdollisesta ympäristövahingosta Hangossa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Ympäristö | Hangon rannoilta löytynyt valkoinen aine on kiinteää kasviöljyä, kertoo Syke

    • Valkoisia rakeita on löytynyt rannoilta Hangon keskustan ja Tvärminnen välillä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.

      Ympäristö | Hangon rannoilta löytyi valkoisia rakeita – Syke: saattavat olla parafiiniä

    Artikkelin aiheet
    Neste
    Hanko
    ympäristörikos
    merikuljetus
    Suomen ympäristökeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä