• Pekka Haavisto vappupuheessaan: Vihreät eivät tingi ilmastotavoitteista

    Haavisto kommentoi puheessaan myös Metsä Groupin Kemiin suunnittelemaa sellutehdasta.
    Haaviston mukaan myös Suomen metsäteollisuuden on osaltaan kannettava kortensa kekoon. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Haaviston mukaan myös Suomen metsäteollisuuden on osaltaan kannettava kortensa kekoon. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    1.5.201915:37
    STT

    Vihreät eivät ole valmiita tinkimään ilmastotavoitteista hallitustunnusteluissa, puheenjohtaja Pekka Haavisto sanoo.

    Haavisto muistutti Turussa pitämässään vappupuheessa, että kahdeksan puoluetta on sitoutunut tavoitteeseen pysäyttää ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen. Hän sanoi uskovansa, että keinoista on mahdollista päästä yhteisymmärrykseen.

    Haavisto kommentoi puheessaan myös Metsä Groupin Kemiin suunnittelemaa sellutehdasta.

    "Kaikki ymmärtävät, että uudet työpaikat ovat aina myönteinen asia. Mutta nyt on oikea hetki pysähtyä myös miettimään, miten metsäteollisuus varmistaa, että Suomi pysyy ilmastotavoitteissaan ja miten luonnon monimuotoisuus turvataan. Tähän ei saada vastausta, ellei Suomen metsäteollisuus kokonaisuudessaan ota haastetta vastaan", Haavisto sanoi.

    "Hiilinieluista on pidettävä huolta, hiilijalanjälkeä vähennettävä ja suunnan oltava kohti jalostusasteeltaan entistä korkeampia tuotteita. Puurakentaminen on saatava uudelleen kunniaan."

    Haavisto arvioi ilmaston, ympäristön ja koulutuksen nousevan esille tulevissa eurovaaleissa.

    "Suomi, Eurooppa ja maailma tarvitsevat vahvaa EU:ta, joka pystyy vastaamaan ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen ja teknologisen kehityksen mukanaan tuomiin kysymyksiin", Haavisto sanoi.

    Artikkelin aiheet
    Pekka Haavisto
    Vihreät
    ilmastotavoitteet
    Metsä Group
    vappupuhe
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria