• Valtiovarainministeri Saarikko Ylellä: En halua kokea uudestaan viime kevään kehysriihikiistaa

    Saarikko painottaa, että ilmastonmuutoksen torjuntaa ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä turvaa parhaiten se, että Suomella on vakaa talous.
    Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) Keskuskauppakamarin tilaisuudessa Helsingissä 22. syyskuuta 2021.
    Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) Keskuskauppakamarin tilaisuudessa Helsingissä 22. syyskuuta 2021. Kuva: LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Uutiset
    4.12.202112:27
    STT

    Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) varoitti Ylen Ykkösaamussa muita hallituspuolueita siitä, ettei halua kokea uudestaan viime kevään kehysriihen kaltaista kiistelyä hallituspuolueiden kesken.

    Saarikon mukaan hallituspuolueilla oli eriäviä näkemyksiä etenkin siitä, kuinka paljon täytyy toteuttaa toimia, että työllisyys kohenee ja työn vastaanottaminen on kannattavaa. Erimielisyyttä oli myös siitä, onko tarvetta joustaa aiemmin tehdyistä talouspäätöksistä.

    "Toista vastaavaa vääntöä en ole valmis kohtaamaan", Saarikko sanoi Ylen haastattelussa.

    Saarikko painottaa, että ilmastonmuutoksen torjuntaa ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä turvaa parhaiten se, että Suomella on vakaa talous.

    Saarikko sanoi käyvänsä keskustelua menokehyksistä muiden hallituspuolueiden kanssa etupainotteisesti jo nyt sen takia, etteivät viime kevään kehysriihen kaltaiset tapahtumat toistuisi.

    "Monissa hallituspuolueissa painotus on meistä merkittävästi vasemmalle. Jos minä haluan pitää meille tärkeistä periaatteista kiinni, niin se edellyttää joskus sitä, että joutuu sanomaan voimakkaasti ja myöskin kertomaan reilusti, missä ne meidän rajamme kulkevat", Saarikko sanoi.

    Saarikon kommentit ovat jatkoa hänen kahden viikon takaiselle lausunnolleen siitä, että keskusta ei tule olemaan mukana hallituksessa, jossa "keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa". Saarikko sanoi tuolloin keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Rovaniemellä, että sovitun menokehyksen horjuttaminen on hallituksen horjuttamista.

    Juttua täydennetty klo 11:45.

    Artikkelin aiheet
    Annika Saarikko
    valtiovarainministeriö
    kehysriihi
    suomen talous
    hallituspuolueet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria