• Jääpatojen riski siirtyy pohjoisemmaksi

    Jääpatojen aiheuttamat ongelmat ovat siirtymässä kohti pohjoista. Lappiin ei kuitenkaan odoteta suuria tulvia.
    Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    22.4.201318:04
    MT toimitus

    Tulvat ovat ainakin hetkeksi hieman rauhoittuneet Pohjois-Pohjanmaalla. Paikallisen ely-keskuksen mukaan jääpatojen aiheuttamat ongelmat ovat kuitenkin siirtymässä maakunnan pohjoisosissa oleviin jokiin.

    Lesti- ja Kalajoella virtaamat taittuivat jo laskuun ja myös tulvien pahoin koettelemalla Pyhäjoella virtaamahuippu on saavutettu. Jääpadot saattavat kuitenkin edelleen nostaa tulvia näissä joissa.

    Pohjoisempana Siikajoella vesi on noussut pelloille Mankilan alueella ja Kiiminkijoella jääpatoja on poistettu kaivinkoneilla. Pelastuslaitos on suojannut rakennuksia Kiimingin keskustassa. Ely-keskuksen mukaan Kiiminkijoen virtaama kasvaa vielä lähipäivinä, mutta tulvien ennustetaan jäävän keskimääräisiksi.

    Myös Etelä-Lapin joet ovat alkaneet kuoriutua jäistään. Suuria tulvia Lappiin ei kuitenkaan odoteta.

    Artikkelin aiheet
    jääpadot
    tulvat
    Lappi
    Pohjois-Pohjanmaa
    joet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle