• Harkimo tylyttää hallitusta tiedotustaidoista

    Erityisen tökerösti tiedotuksensa on hoitanut valtiovarainministeriö.
    Uutiset
    4.12.201511:09
    Juhani Reku

    Kansanedustaja Hjallis Harkimo antaa hallituksen tiedotustaidoista tylyn kuvan Iltalehteen kirjoittamassaan kolumnissa.

    "Hallitus on tehnyt hyviä päätöksiä, mutta tiedottaminen on täysin onnetonta", Harkimo kirjoittaa. "Hyvän asian saa näyttämään huonolta, jos viesti on epäselvä."

    Hänen mukaansa hallituksen työskentelystä on sen viestinnän perusteella tullut sekavampi kuva kuin on "koko totuus".

    "Nyt näyttää siltä, että mikään ei ole kenenkään hallussa. Ja kun ammattilaisten viestinnän lisäksi poliitikot tekevät omia ulostulojaan irtopisteiden perässä, niin onhan se selvä, että syntyy sekavaa jälkeä."

    Erityisen tökerösti on toiminut Harkimon mielestä valtiovarainministeriö.

    Harkimo korostaa, että hänellä on kokemusta mediasta monelta kantilta: hän on sekä tehnyt itse radio- ja tv-ohjelmia että ollut laajasti suomalaisten viestinten haastateltavana.

    Hän myöntää itsekin tehneensä monia, isojakin, virheitä omassa tiedottamisessaan.

    Tärkein mukaan tarttunut oppi on olla oikealla hetkellä hiljaa, hän toteaa.

    "Ei kannata sanoa mitään, jos ei ole järkevää sanottavaa. Selittely on tyhmää ja antaa sekavan kuvan", Harkimo kirjoittaa.

    Artikkelin aiheet
    Hjallis Harkimo
    viestintä
    hallituksen tiedotus
    Valtiovarainministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle