• Minun autoni Kupla hinasiValmetin käyntiin

    Uutiset
    24.11.201415:00
    MT toimitus

    Ostin ensimmäisen autoni vuonna 1966. Se oli vaalean kermanvärinen Kupla-Volkswagen vuodelta 1952. Alunperin siinä oli ollut suuntaviitat eli vinkkari sekä kaksiosainen takaikkuna, joka oli sittemmin muutettu yksiosaiseksi. Suuntaviitat olivat samoin vaihdettu vilkuiksi.

    Kesäautona se oli verraton, mutta talvella tulivat käynnistysongelmat. Jääkaapiksikin sitä saattoi kutsua, sillä pakkasilla tuulilasista pysyi sulana vain kaksi pientä aukkoa silmien kohdalla.

    Onneksi Kuplassa oli käynnistysveivi, jolla sen saattoi saada hyvällä onnella käyntiin. Usein vaihtoehdoksi jäi hinaaminen.

    Meillä oli pikku-Valmet 20, joka oli hiukan varmempi käynnistymään. Joskus tosin hinattiin Volkkarilla Valmet käyntiin eli apua puolin toisin.

    Olin vähällä myöhästyä häistäni Volkkarin takia, kun pieni yöpakkanen yllätti syyskuun lopulla. Sillä kertaa sain auton veivillä käyntiin.

    Sen kanssa piti olla varovainen. Veivin käyttöön oppi, kun sai kerran takapotkun poskeen. Siitä olisi voinut tulla pahaa jälkeä, jos se olisi osunut täydellä voimalla.

    Mikään vauhtihirviö Volkkari ei ollut. Matka Sysmästä Helsinkiin saattoi kestää viisikin tuntia, jos auto temppuili esimerkiksi tankkiin päässeiden roskien takia.

    Lopulta auto jäi oman onnensa varaan takapihalle. Siellä se on vieläkin, mutta ilman moottoria. Sen pellit eivät ole vieläkään ruostuneet puhki pohjaa lukuunottamatta. Ovat toista maata kuin nykyautojen oluttölkinohuet pellit.

    Joskus tulee ikävä Kuplalla ajelua ja sen temppuilua. Auto oli melkein kuin ihminen, ei siihen voinut suuttua. Kiitos Kupla hyvästä palvelusta, kaikkesi yritit!

    MATTI ORPANA

    Sysmä

    n MT:n ”Minun autoni” -palstalla esitellään autoja, jotka

    ovat jääneet mieleen. Lukijat voivat lähettää napakoita

    autotarinoitaan (mielellään kuvan kanssa) osoitteeseen:

    Maaseudun Tulevaisuus / ”Minun autoni”, Pl 440, 00101 Helsinki tai sähköpostilla jarmo.palokallio@maaseuduntulevaisuus.fi Julkaistuista kirjoituksista maksamme 100 euron palkkion.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Volkswagen Kupla
    Valmet 20
    autotarinat
    Sysmä
    Maaseudun Tulevaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria