• Tuki öljylämmityksestä luopumiseen tulee syyskuussa hakuun noin 10 000 pientalolle – "Tarvitaan vain kuitti todisteeksi investoinnista ja rahat rysähtävät tilille"

    Energiaremonttitukea saa myös takautuvasti, jos remontti on tehty kesäkuussa tai sen jälkeen.
    Kuva: Heta-Linnea Kovanen
    Uutiset
    25.8.202007:00
    Katja Lamminen

    Pientalossa asuville tulee syyskuussa haettavaksi tuki, jolla siivitetään öljylämmityksen vaihtamista vähäpäästöisempään energiaan.

    Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) kertoo, että kyseessä on mahdollisimman matalan byrokratian kiinteä tuki.

    "Tarvitaan vain kuitti todisteeksi, että investointi on tehty ja rahat rysähtävät tilille", Mikkonen muotoilee.

    Kiinteistö voi saada 4 000 euroa vaihtaessaan öljystä maalämpöön, kaukolämpöön tai ilma-vesilämpöpumppuun. Muihin lämmitysmuotoihin, kuten sähköön vaihtavat voivat saada 2 500 euroa.

    Rahaa on suunniteltu varattavan sata miljoonaa euroa kolmelle vuodelle. Tälle syksylle varatuista 30 miljoonasta eurosta tukea riittää noin 10 000 pientalolle. Mikkosen mukaan tuen myöntämistä täytyy porrastaa siksikin, ettei energiaremontin tekijöitä riitä kertarysäyksellä kaikille.

    Hakemukset käsittelee Pirkanmaan ely-keskus. Tukea voivat hakea takautuvasti myös ne pientalot, joissa energiaremontti on tehty viime kesäkuussa tai sen jälkeen.

    Mikkonen huomauttaa, että samaan energiaremonttiin ei voi saada kotitalousvähennystä ja avustusta.

    Suomessa on yhä noin 150 000 pientaloa öljylämmityksessä. Suuri osa asukkaista on iäkkäitä ihmisiä, joilla ei välttämättä ole kykyä tai halua ottaa lainaa jopa 20 000 euron investointiin.

    Mikkosen mukaan keskusteluissa on ollut esillä myös avustusjärjestelmä, jossa yritys toteuttaisi ja rahoittaisi energiaremontin. Asukkaat maksaisivat investointiaan pois jokaisen lämmityslaskun yhteydessä.

    Pientaloille suunnatun tuen ohella on mahdollista hakea energiatehokkuusavustuksia Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta (ARA). Kyseinen tuki sopii erityisesti taloyhtiöille.

    Artikkelin aiheet
    öljylämmityksestä luopuminen
    energiaremontti
    kestävä energia
    valtion avut
    Pirkanmaan ELY-keskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria