• EU avaa pikavauhtia rajoja Ukrainan lihalle

    Uutiset
    19.3.201415:00
    Veikko Niittymaa

    EU-komissio hyväksyi tiistaina esityksen väliaikaisesta tullien poistamisesta ukrainalaisilta tuotteilta kuten lihalta.

    EU-lähteet arvioivat tuoreeltaan, että muutos merkitsee Unionille noin 500 miljoonan euron kustannusta vuosittain, mistä 400 miljoonaa euroa kohdistuu maataloustuotteisiin.

    Sian-, naudan- ja siipikarjanlihalle kaavaillaan tuontikiintiöitä, joilla tuontia pystytään ohjaamaan.

    Ukrainan maatalous- ja elintarvikeministeriön mukaan lopullista päätöstä ei ole vielä tehty, mutta ministeriö odottaa ratkaisua ennen vapaakauppa-aluetta koskevan sopimuksen allekirjoittamista. Se on siirretty presidentinvaalien yli toukokuun lopulle.

    EU saattaa avata markkinansa jo ensi viikolla. Unionin viranomaiset seuraavat kuitenkin tarkkaan, että tullitta tuotavat tuotteet on valmistettu Ukrainassa. Jos epäilyjä tulee, tullivapaus voidaan poistaa.

    Tullivapaus ei ole ongelmaton Ukrainalle, sillä se saattaa sulkea ukrainalaisilta tuotteilta pääsyn Venäjän markkinoille.

    Venäjän presidentti Vladimir Putin on todennut, että Venäjä on pakotettu suojelemaan omia markkinoitaan, jos kaupankäynti EU:n ja Ukrainan välillä vapautuu.

    Asiasta kertoi Global Meat -nettilehti tiistaina.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    EU
    Ukraina
    liha
    vapaakauppa
    tullit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria