• Sodankäynnin muutokset saavat Puolustusvoimat luopumaan linnakesaaristaan

    Entisille linnakesaarille suunnitellaan uutta käyttöä lomakohteina
    Örön maamerkit muistuttavat saaren sotilaallisesta menneisyydestä.
    Örön maamerkit muistuttavat saaren sotilaallisesta menneisyydestä. Kuva: Eero Ketola
    Uutiset
    11.6.201716:46
    Antti Mäkinen

    Puolustusvoimat on luopunut lähes kaikista linnakesaaristaan. Joillain saarilla on yhä toiminnassa sotilastoiminnalle varattuja alueita, mutta varusmiehiä ei niissä enää kouluteta, kertoo merivoimien tiedotuspäällikkö Annele Apajakari.

    Syitä alueista luopumiseen on Apajakarin mukaan monia. Tärkein niistä on sodankäynnissä tapahtunut muutos. Meripuolustuksessa on siirrytty liikkuvaan rannikkotykistöön.

    Apajakarin mukaan kiinteät linnakkeet ovat tsaarin aikana rakennettuja. Silloin ne edustivat modernia tekniikkaa. Nyt ne ovat käyneet tarpeettomiksi.

    "Meripuolustuksen muutos on vienyt siihen suuntaan, etteivät linnakkeet ole enää se ykkösnyrkki."

    Puolustusvoimien alueet siirtyivät pitkälti Metsähallitukselle 2002. Puolustusvoimilla säilyy käyttöoikeus niihin niin kauan, kuin se koetaan tarpeelliseksi. Sen jälkeen ne siirtyvät siviilikäyttöön, kertoo Metsähallituksen tiedottaja Minttu Perttula.

    Perttulan mukaan Metsähallitus on vuokrannut Puolustusvoimille n. 270 000 hehtaaria maa-alueita. Luontopalvelujen hallinnassa olevia saaria on Puolustusvoimilla yhä käytössä noin tuhat hehtaaria.

    "Määrä selvästi ollut vähenemään päin eli niitä vapautuu enimmäkseen virkistykseen/suojeluun. Suurimmat yleisökäyttöön vapautuneet saaret lienevät Vallisaari ja Kuninkaansaari (yhteensä 118 ha) ja Pirttisaari", kertoo Perttula.

    Perttulan mukaan Metsähallitus aikoo kehittää luovutettujen saarien toimintaa samalla tavalla kuin muidenkin alueidensa. Myös Senaatti-kiinteistöt toimii omista lähtökohdistaan käsin.

    Käyttöä saarille on Perttulan mukaan tullut. Monet saaret, kuten Örö ja Vallisaari, ovat hyvin vetovoimaisia.

    "On satama-, yritys- ja virkistystoimintaa ja kansallispuistoa", hän kertoo.

    "Ne ovat olleet pitkään suljettuina ja kun avautuvat, ne kiinnostavat ihmisiä. Näen, että monet saaret ovat potentiaalisia yleisökäytön ja yritystoiminnan näkökulmasta."

    Metsähallituksen palvelupäällikkö Pekka Perttilän mukaan Puolustusvoimien saarista maksamat vuokrat eivät ole suuria, eikä niillä voi sanoa olevan Luontopalveluille mitään merkittävää taloudellista merkitystä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria