• Luonto-Liitto tiukkana: TTIP-sopimukseen selvemmät kirjaukset kestävyydestä

    Kauppapolitiikan kuulemistilaisuudessa kuultiin varsin eriäviä mielipiteitä siitä, kuinka tiukkaa sääntelyä TTIP-sopimukseen tulisi kirjata.
    Kestävän kehityksen yhtenäisten käytäntöjen solmimista EU:n ja Yhdysvaltain välillä hankaloittaa metsä- ja ympäristösääntelyn erilainen lähtökohta.
    Kestävän kehityksen yhtenäisten käytäntöjen solmimista EU:n ja Yhdysvaltain välillä hankaloittaa metsä- ja ympäristösääntelyn erilainen lähtökohta. Kuva: Sami Karppinen
    Uutiset
    9.12.201515:30
    Kaijaleena Runsten

    EU jätti lokakuussa USA:lle ehdotuksensa kestävän kehityksen säännöiksi, jotka koskevat ympäristöä ja työelämän kohtelua. Ne ovat osa Atlantin ylittävää kauppa- ja investointisopimusta (TTIP).

    Etu- ja kansalaisjärjestöjen mielipiteet siitä, mikä on riittävä sääntelyn tarkkuus, menivät melko lailla ristiin tiistaina pidetyssä ulkoministeriön kuulemistilaisuudessa.

    Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Tuulia Syvänen piti kestävän kehityksen ehdotuksia riittämättöminä.

    ”Kauppapolitiikan pitää kulkea käsi kädessä ympäristöpolitiikan ja työelämän kysymysten kanssa eikä niin, että nämä olisivat kauppapolitiikalle alisteisia”, hän vaati.

    Erityisesti hän kantoi huolta Yhdysvaltain nihkeydestä luopua fossiilisesta energiasta.

    Yritysten kilpailukyvystä tulee huolehtia sillä, että sääntely on yhtä tiukkaa molemmin puolin Atlanttia. Tällöin amerikkalaisille ei pääse syntymään vääränlaista kilpailuetua, hän esitti.

    Niin EK:n asiantuntija Eeva Korolainen kuin yleisöstä MTK:n Seppo Kallio ja Kansainvälisen kauppakamarin Timo Vuori painottivat kommenteissaan sitä, että kauppapolitiikalla ei voida ratkoa kaikkia maailman ongelmia.

    "Jos TTIP:hen laitetaan liikaa lastia, ei saada koko sopimusta aikaan. Kauppa ei kuitenkaan pysähdy - se vain toimii ilman sääntöjä", Korolainen huomautti.

    Se suosii suuria monikansallisia yrityksiä ja pienten erikoisyritysten on aina vaikeampi kilpailla.

    Uusi asenne tarpeen

    UM:n kehityspoliittisen osaston neuvonantaja Suvi Virkkunen kannusti katsomaan kauppapolitiikkaa uusin silmin. YK:n jäsenmaat onnistuivat viime kesänä solmimaan kestävästä kehityksestä yhteiset linjaukset, niin sanotun Agenda 2030:n.

    ”Politiikka-alat eivät ole siinä toisilleen alisteisia vaan katsotaan, että kaikki hallinto tukee kestävää kehitystä”, hän muistutti.

    TTIP-neuvottelut lähestyvät puoliväliä. Seuraavan kerran EU-komission ja Yhdysvaltojen kaupalliset pääneuvottelijat kohtaavat helmikuussa. Yhdysvaltojen vastatarjousta kestävän kehityksen säännöksistä odotetaan viimeistään silloin.

    Artikkelin aiheet
    TTIP-sopimus
    Luonto-Liitto
    kestävä kehitys
    kauppapolitiikka
    ympäristöpolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle