• Poutasää vaihtuu viikonloppuna jälleen uusiin sateisiin

    Lauantaina etenkin maan keskivaiheilla on sateista, sunnuntaina uusia sateita leviää suureen osaan maata. Yöt lämpenevät koko maassa.
    Viikonloppuna on luvassa kosteaa aurinkoisen perjantain jälkeen.
    Viikonloppuna on luvassa kosteaa aurinkoisen perjantain jälkeen. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Sää
    15.9.202307:29
    Jouko Korhonen & Antti Jylhä-Ollila

    Kirpeä perjantaiaamu vaihtuu kuulaaksi syyskesän poutapäiväksi. Illan kuluessa länsirannikolla, Pohjanmaalla sekä Länsi-Lapissa tulee kuitenkin jo sadekuuroja. Ylin lämpötila on 15, pohjoisessa 10 asteen vaiheilla.

    Lauantain vastaisena yönä pilvisyys lisääntyy ja laajempi sadealue saapuu lännestä maan keskiosiin, Etelä-Suomessa ja Lapissa sade jäänee vähäiseksi. Iltapäivällä etelässä on jo melko aurinkoista, mutta etenkin maan keskivaiheilla tulee edelleen sateita. Ylin lämpötila vaihtelee suuresti - etelässä ollaan 15 ja 20, Lapissa 5 ja 10 asteen välillä.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Sunnuntaina runsaampia sateita liikkuu maamme yli itään, ennusteessa on kuitenkin vielä epävarmuutta. Alkuviikolla sää on poutaisempaa, mutta viikon puolivälissä lännestä saapuu jälleen matalapaine sateineen.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    sade
    viikonloppu
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita