• Lähipäivät ovat koleita, mutta vapuksi sää lämpenee selvästi

    Matalapaine sateineen väistyy sunnuntaiksi itään. Maassamme puhaltaa jatkossa kylmä ja puuskainen pohjoistuuli. Sateet ovat lähipäivinä kuitenkin vähäisiä, lähinnä päiväsaikaan voi tulla joitain vesi- tai räntäkuuroja.
    Vappuna lännessä hätyytellään 20 asteen rajaa.
    Vappuna lännessä hätyytellään 20 asteen rajaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    25.4.202616:30
    Antti Jylhä-Ollila

    Sunnuntaiaamuksi matalapaine lumi- ja räntäsateineen alkaa siirtyä maamme itäpuolelle ja päivällä koko maassa on poutaista ja etenkin lännessä ja pohjoisessa varsin aurinkoista. Pohjoistuuli on maan etelä- ja keskiosassa navakkaa ja puuskaista, tuulivahingot ovat mahdollisia. Pohjoisessa tuuli on heikompaa.

    Sääennuste sunnuntaista tiistaihin.
    Sääennuste sunnuntaista tiistaihin. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Alkuviikolla maassamme puhaltaa edelleen puuskainen pohjoistuuli, etenkin tiistaina puuskainen tuuli saattaa aiheuttaa jälleen yksittäisiä tuulivahinkoja. Öisin esiintyy pakkasta ja päivisinkin lämpötila jää 10 asteen alapuolelle.

    Loppuviikolla tuuli heikkenee ja vapuksi sää lämpenee selvästi. Lännessä päästäneen 20 asteeseen ja idässä ja pohjoisessakin 15 asteeseen. Myös yöt lämpenevät. Ensi viikonloppuna sää on vaihtelevaa ja edelleen vuodenaikaan nähden lämmintä.

    Antti Jylhä-Ollila
    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.
    Tästä pääsen MT:n sääpalveluun.
    Artikkelin aiheet
    sää
    sääennuste
    Vappu
    Ilmatieteen laitos
    pohjoistuuli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita