• OP:n tutkimus: Suurten yritysten talous on vakaa, mutta laajentumishalut ovat romahtaneet

    Suuryrityksistä lähes puolet tähtää tänä vuonna laajentumisen sijasta toiminnan ja tuottavuuden tehostamiseen eli säästämiseen.
    Toiminnan laajentamiseen tähtää nyt enää viidennes OP:n suuryritystutkimuksen vastaajista. Määrä on pudonnut yli 15 prosenttiyksiköllä.
    Toiminnan laajentamiseen tähtää nyt enää viidennes OP:n suuryritystutkimuksen vastaajista. Määrä on pudonnut yli 15 prosenttiyksiköllä.  Kuva: LEHTIKUVA / Mikko Stig
    Uutiset|Talous
    11.1.202307:38
    STT

    Suomalaisten suuryritysten taloudellinen tilanne on vakaa, käy ilmi OP:n suuryritystutkimuksesta. Tutkimuksen tuloksissa korostuu OP:n mukaan kuitenkin turvallisuushakuisuus. Laajentumishaluisten suuryritysten osuus on romahtanut verrattuna viime vuoteen ja pandemian jälkeiseen optimismiin.

    "Toiminnan laajentamiseen tähtäävien yritysten osuus on tippunut yli 15 prosenttiyksikköä ollen nyt enää viidennes vastaajista. Suuryrityksistä lähes puolet tähtää vuonna 2023 toiminnan ja tuottavuuden tehostamiseen laajentumisen sijasta. Toiminnan tehostamiseen keskittyvien yritysten osuus on viimeksi ollut yhtä korkea vuonna 2017”, kertoo OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi tiedotteessa.

    Tästä huolimatta investointeihin on kiinnostusta.

    "Säästötoimista huolimatta yli 86 prosenttia suuryrityksistä kertoo olevansa valmis investoimaan nopeasti, jos kysynnän voidaan ennakoida kasvavan keskipitkällä aikavälillä”, Keitaanniemi sanoo.

    Keskiviikkona julkaistuun tutkimukseen vastasi lähes 200 ihmistä 139 suuryrityksestä, jotka ovat suomalaisia tai toimivat Suomessa. Vastaajayritysten yhteenlaskettu liikevaihto on viimeisimpien vahvistettujen tilinpäätöstietojen perusteella yli 204 miljardia euroa.

    Tutkimuksen aineisto kerättiin viime vuoden syksyllä. OP-ryhmä toteutti tutkimuksen yhdessä Aalto-yliopiston professorien perustama NIBS-ajatushautomon kanssa.

    Artikkelin aiheet
    suuryriydet
    taloudellinen tilanne
    investoinnit
    OP-ryhmä
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria