• Rapa roiskuu kun sotaväki harjoittelee – korvattavaa vahinkoakin syntyy

    ”Parempi silti, että maata mylläävät omat joukot eikä vieraat”, kommentoivat monet Puolustusvoimain harjoituksia.
    Orimattilan suunnassa järjestettyyn sotaharjoitukseen osallistui pari sataa panssaroitua ajoneuvoa.
    Orimattilan suunnassa järjestettyyn sotaharjoitukseen osallistui pari sataa panssaroitua ajoneuvoa. Kuva: Puolustusvoimat
    Uutiset|Maanpuolustus
    30.12.202511:30
    Kolumni
    Jarmo Palokallio

    Mökille vievän öljysoratien päähän ilmestyi tien katkaisusta varoittava kyltti syksyn lopuksi. Sen mukaan Puolustusvoimain harjoitus estäisi tiellä liikennöinnin useiksi päiviksi marras–joulukuun taitteessa.

    Kyseessä oli maavoimien alueellinen pääsotaharjoitus, jonka toiminta keskittyi Orimattilan Artjärven seuduille. Harjoituksessa maahan tunkeutuneet vihollisjoukot pysäytettiin paikallisjoukoilla ja sen jälkeen ne lyötiin hajalle reservijoukkojen raivokkaalla iskulla.

    Porlammilta Artjärvelle menevä tie suljettiin sotaharjoituksen ajaksi.
    Porlammilta Artjärvelle menevä tie suljettiin sotaharjoituksen ajaksi. Kuva: Jarmo Palokallio

    Kyseessä ei ollut mikään näpertely. Harjoituksessa tuleen heitettiin noin 6 550 sotilasta. Metsässä ähelsi 4 000 varusmiestä, 1 700 reserviläistä ja 650 kantahenkilökuntaan kuuluvaa sotilasta.

    Miehistön lisäksi harjoitukseen osallistui yli 900 ajoneuvoa. Niistä panssaroituja oli 190 ja mukana oli myös taistelupanssareita.

    Niiden lisäksi taivaalla pörräsivät helikopterit, hävittäjät ja droonit.

    Etukäteen mainittiin, että joukot harjoittelevat mekanisoidun osaston vastahyökkäystä metsämaastossa. Sitä Artjärvellä riittää.

    Tieto herätti paikallisissa hämmennystä. Suljettavia teitä pitkin kulki normaalisti ihmisten ja koululaisten lisäksi maitoa, puuta ja muuta tavaraa.

    Esteetön kulku luvattiin vain hälytysajoneuvoille. Koulukuljetuksia ja muita varoitettiin puolenkin tunnin odotusajoista.

    Äänekkäimpiä harjoituksia Puolustusvoimat lupasi välttää yöaikana.

    Marras–joulukuun sotaharjoituksiin osallistui noin 20 000 sotilasta.
    Marras–joulukuun sotaharjoituksiin osallistui noin 20 000 sotilasta. Kuva: Puolustusvoimat

    Aiheesta MT:hen kirjoittamani ennakkojuttu jakoi mieliä. Osa kommentoijista oli huolissaan, miten pellot kestävät panssareita ja jääkö metsään miehistä jälkiä.

    He korostivat, että Puolustusvoimilta on vaadittava täysi korvaus harjoitusten aiheuttamista vahingoista ja haitoista.

    Toisaalta moni lukija ymmärsi harjoitusten tarpeen. Maailman tilanne on sellainen, että sotilaallisen valmiuden ylläpito on perusteltua.

    ”Parempi, että metsissä ja pelloilla harjoittelevat omat joukot eikä vieraat”, he totesivat. Tosin noista vieraista he käyttivät myös roisimpia nimityksiä.

    Panssarin puikoissa olleet varusmiehet olivat varmaan kurillaan kokeilleet mitä tynnyri kestää.

    Kolmas ryhmä paheksui, että asiasta oli tehty juttu. He perustelivat kantaansa sillä, että nyt Venäjä saa siitä tietää.

    Muut selittivät heille, että se juuri on homman tarkoitus. Kun rajan takana huomataan, että täällä ollaan valmiita, se rauhoittaa mahdollisia hyökkäyshaluja.

    Harjoituksen jälkeen oli mielenkiintoista palata mökille. Jälkiä oli nähtävissä.

    Joku panssari oli käynyt kääntymässä pihassa ja ilmannut samalla nurmikon. Sen lisäksi navetan sivulla jököttänyt tyhjä öljytynnyri oli jyrätty kasaan.

    Siihen en keksinyt järjellistä syytä. On varmaan varusmiehet olleet panssarin puikoissa ja koittaneet kurillaan, mitä tynnyri kestää.

    Sen pienen riemun heille suon, enkä aio siitä korvaushakemusta lähettää. Sen sijaan naapurit, joiden hiekkateitä harjoitus pilasi ja joiden metsistä sotilaat kaatoivat puuta, saattavat korvauksia hakea.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Naamioitu Leopard-panssarivaunu Karjalan prikaatin järjestämässä Karelian Sword 25 -sotaharjoituksessa Kouvolan Pahkajärvellä toukokuussa. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Yhteiskunta | Maavoimien tiivis harjoituskausi käynnistyy – paikallisjoukot ja yhteistyö liittolaisten kanssa korostuvat

    • Harjoitus rajoittaa liikkumista etenkin Orimattilan Artjärven suunnassa.

      Liikenne | Mekanisoitu vastaisku metsässä ja lennokit ilmassa – suuri sotaharjoitus sulkee teitä etenkin Orimattilan suunnassa

    • Leena Rieskaniemi leikkaa nahkakappaleita tuotannon alkupäässä Sievin Jalkineen tehtaalla.

      Yritykset | Kotimainen kenkävalmistus turvaa varautumista – ”Maata ei voi puolustaa ilman jalkineita”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Puolustusvoimat
    sotaharjoitukset
    Armeijat ja aseelliset joukot
    Asepalvelus
    Puolustus ja rajavalvonta & maanpuolustus
    Maavoimat
    Orimattila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria