• Kesko kasvatti maatalouskauppaansa

    Maatalouskauppa ja konemyynti piristivät Keskon myyntiä heinäkuussa. Ne lisääntyivät yli 20 prosenttia edelliseen heinäkuuhun verrattuna.
    Uutiset
    17.8.201516:44
    Juhani Viitala

    Kesko-konserni myi heinäkuussa yhteensä 778 miljoonalla eurolla. Kasvu oli 2,6 prosenttia vertailutukoksesta.

    "Epävakainen kesä teki olosuhteista haastavat", Keskon pääjohtaja Mikko Helander arvioi.

    Heinäkuun tuloksesta on putsattu Anttila-tavaratalot. Kesko myi maaliskuussa niistä viimeiset saksalaiselle pääomasijoittajalle. Osa lakkautettiin viime vuonna.

    Ruokakaupassa ja kulutustavaroissa konsernin myynti laski heinäkuussa runsaan prosenttiyksikön. Hinnat alenivat. Arvoltaan tämä myynti ylsi 403 miljoonaan euroon.

    Pääjohtaja Helander on tyytyväinen maatalouskaupan ja konekaupan vahvaan nousuun. Rauta- ja sisustuskauppa kehittyivät hyvin varsinkin ulkomailla.

    Rautakauppaa ja erikoiskauppaa Kesko teki 310 miljoonalla eurolla.

    Autokaupassa Kesko koki kahden prosentin alamäen. Myynti jäi 63 miljoonaan euroon.

    Artikkelin aiheet
    Kesko
    maatalouskauppa
    konemyynti
    Mikko Helander
    liiketoiminnan kasvu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria