• MTK:n Marttila: Kriisitietoisuus pahasti hukassa

    Uutiset
    16.9.201516:00
    Kaijaleena Runsten

    Poliittisissa mielenilmaisuissa purkautuu vuosien tuska, arvioi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

    ”Päätöksiä tahtoo työmarkkinoilla syntyä vasta, kun pannussa on tarpeeksi painetta”, hän sanoo.

    Kriisitietoisuus on aiemmin taloustutkijana toimineen keskusjärjestöjohtajan mukaan Suomessa nyt pahasti hukassa.

    ”Kunhan ei pannu räjähdä. Silloin joudumme kaikki sananmukaisesti liemeen.”

    Hän muistuttaa, että oikeita – joskin kipeitä – päätöksiä tekemällä voidaan nykymaailmassa luoda työtä ja talouskasvua. Siksi vaihtoehtoisia ratkaisuja hallituksen esityksille pitää ja kannattaa edelleen hakea työmarkkina-alan järjestöjen kesken.

    ”Meidän, joilla on työtä, pitää nyt tinkiä saavutetuista eduista, ettei kaikki kaadu vähäosaisten niskaan.”

    Marttila ei halua lähteä syyllistämään elintarvikealan työntekijöitä tai mitään muutakaan ammattiryhmää osallistumisesta mielenilmauksiin.

    ”Viljelijäkentässä tämä ei ole saanut kovin suurta sympatiaa. Puhutaan toki työssäkäyvän ihmisen osalta merkittävistä summista. Mittakaava on kuitenkin eri kuin niillä tiloilla, joilta ovat tulot kadonneet kokonaan ja työmäärä silti säilynyt”, hän muistuttaa.

    ”Eipä ole paljon kannanottoja kuulunut maatalouden ahdinkoon, vaikka vaakalaudalla on sen vuoksi tuhansia elintarvikealan työpaikkoja.”

    Juha Marttila ei lähde arvioimaan päivän työnseisausten kokonaisvaikutuksia.

    ”Tuskin tämä yhtään biotalouden isoa investointia kaataa. Mutta vie se siivun lisää luottamuksesta, joka on muutenkin rapautunut jo aika pahasti”, hän sanoo.

    Kaijaleena Runsten

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Juha Marttila
    MTK
    työmarkkinat
    kriisitietoisuus
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle