• Rautatiealan Unioni RAU hylkäsi neuvottelutuloksen, laaja junalakko uhkaa edelleen

    Rautatiealan Unionin (RAU) edustajisto on hylännyt veturimiestehtäviä rautatieliikenteessä koskevan työehtosopimuksen neuvottelutuloksen. Jos ratkaisua ei löydetä tämän viikon aikana, junaliikenne pysähtyy toistaiseksi maanantaista alkaen.
    Veturinkuljettajia koskevan työriidan osapuolet ovat päässeet neuvottelutulokseen, kertoo valtakunnansovittelijan toimisto Twitterissä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Veturinkuljettajia koskevan työriidan osapuolet ovat päässeet neuvottelutulokseen, kertoo valtakunnansovittelijan toimisto Twitterissä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Liikenne
    16.3.202317:10
    STT

    Alkavalle lakolle ei ole siis ilmoitettu päättymispäivää.

    RAU kertoo tiedotteessa, että RAUn ammattiosastojen edustajat hylkäsivät ratkaisun, sillä siinä kaikki työhyvinvointiin liittyvät tavoitteet jäivät työryhmien varaan.

    RAUn mukaan aiemmat huonot kokemukset työryhmätyöskentelystä ovat rapauttaneet luottamuksen näihin.

    ”Nyt ollaan tilanteessa, jossa työnantajat ovat maalanneet itsensä toiseen nurkkaan ja työntekijät toiseen. Valtakunnansovittelijalla on nyt näytön paikka työriidan ratkaisemisessa”, RAUn puheenjohtaja Tero Palomäki sanoo tiedotteessa.

    RAUn edustajisto yrittää vielä tänään lähestyä työantajapuolta jollakin ratkaisulla, jotta veturinkuljettajien lakot voitaisiin välttää. Asiasta kertoo STT:lle RAUn puheenjohtaja Tero Palomäki.

    RAUn edustajisto hylkäsi veturinkuljettajien työehtosopimuksen neuvottelutuloksen tiukan äänestyksen jälkeen. Äänet jakaantuivat 38–33.

    VR on kertonut, että lakon toteutuessa kaikki kauko- ja lähijunat peruttaisiin.

    ”Viestimme lakon toteutuessa lippujen muutos- ja peruutusmahdollisuuksista”, VR sanoo tiedotteessaan.

    Alun perin lakon piti alkaa viime viikolla, mutta valtakunnansovittelijan esityksestä työministeri Tuula Haatainen (sd.) siirsi sitä kahdella viikolla eteenpäin.

    RAU on aiemmin hylännyt valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Nyt hylätty ratkaisu oli kuitenkin neuvottelutulos, josta neuvottelijat olivat jo päässeet yhteisymmärrykseen.

    Jo aiemmin on päästy sopuun osasta rautatiealan työehtosopimuksista.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin