• Vaka vanha valtion maksu­politiikka – "Olen seurannut sitä noin 30 vuotta, enkä ole huomannut suuria muutoksia"

    Poliitikkojen yritykset vähentää byrokratiaa eivät ole ainakaan valtion lupapolitiikassa toteutuneet.
    Uusia vaatimuksia luville tulee, sillä luvittaminen on kätevä keino säännellä sinänsä sallittua toimintaa. Esimerkiksi drone-koptereille voi tulla jonkinlainen sääntely jossain vaiheessa.
    Uusia vaatimuksia luville tulee, sillä luvittaminen on kätevä keino säännellä sinänsä sallittua toimintaa. Esimerkiksi drone-koptereille voi tulla jonkinlainen sääntely jossain vaiheessa. Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    10.11.201912:45
    Aimo Vainio

    ”Olen seurannut tätä noin 30 vuotta, enkä ole huomannut suurta muutosta”, valtiovarainministeriön budjettineuvos Kirsti Vallinheimo tuumaa valtion maksullisesta toiminnasta. Se sisältää kaikki valtion toiminnot ely-keskusten ja aluehallintokeskusten palveluista ja luvista eri ministeriöiden maksullisiin tehtäviin.

    ”Toki pientä teknistä muutosta tulee kaiken aikaa, mutta isot periaatteet eivät ole muuttuneet”, hän täsmentää.

    Lainsäädäntö valtion maksullisesta toiminnasta on tosiaan ollut vakaata. Lakia muutettiin viimeksi 1990-luvun alkupuolella.

    Tietojen avoimuus on lisääntynyt. Se johtuu ajan hengestä, joka vaatii tietojen avaamista. Painetta on myös toiseen suuntaan, sillä turvallisuussyistä tietojen avoimuutta halutaan rajoittaa.

    Uusia lupavaatimuksia tulee maailman muuttuessa. Esimerkiksi drone-koptereiden käyttöön voi tulla jonkinlaisia rajoitteita tai lupia. Suuria muutoksia ei kuitenkaan valmistella.

    Valtiolla kerättyjen maksujen summa ei saisi ylittää kustannuksia. Näin suurin piirtein onkin, selviää Valtiokonttorin selvityksestä. Joidenkin prosenttien heittoa viime vuonna esiintyi, mutta Vallinheimon mukaan erot tasoittuvat. Vuosien välillä voi olla pieniä eroja.

    Maksuja voidaan alentaa, jos perusteet ovat painavat. Esimerkiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira (nykyinen Ruokavirasto) myi liiketaloudellisin perustein hinnoiteltuja tuotteita noin neljällä miljoonalla eurolla viime vuonna. Se oli selvästi alle omakustannushinnan, sillä palvelujen kustannuksista katettiin 69 prosenttia.

    Eviralle oli myönnetty miljoona euroa hintatukea valtion budjetista maksullisten eläintautitutkimusten hintojen alentamiseen.

    Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) puolestaan teki voittoa palveluiden myynnillä. Kustannusvastaavuus oli 158 prosenttia, mikä tarkoittaa, että maksuja on peritty kustannuksia enemmän. Tällaista liiketoimintaa PRH myi noin kuudella miljoonalla eurolla.

    Vallinheimon mukaan se on liian korkea. ”Ilmeisesti he hinnoittelevat nyt vähän reippaammin. Ihan noin paljon maksut eivät saisi ylittää kustannuksia. Se on kyllä vähän huolestuttavaa.”

    PRH:n päätoiminnan, eli lakisääteisten palvelujen kustannusten ja maksujen suhde on myös yläkanttiin. Se on 111 prosenttia. ”111 prosenttia on vielä ok”, Vallinheimo sanoo.

    Näitä maksuja PRH peri 51 miljoonan euron edestä.

    Lue myös:

    Kunta saa määrätä lupamaksunsa itse – MT löysi maksuista satojen eurojen eroja

    Tulisijojen luvissa vaihtelua kunnittain – kunnan valitsema käytäntö voi maksaa rakentajalle tuhansia

    Artikkelin aiheet
    valtion maksullinen toiminta
    lupapolitiikka
    Kirsti Vallinheimo
    Valtiovarainministeriö
    byrokratia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria