• Koululaiset pääsevät osassa maata joululoman viettoon tänään, osa oppii aatonaattoon saakka

    Kouluihin palataan jälleen loppiaisen jälkeen koko maassa.
    Koululaisten joululoma alkaa tänään monissa kaupungeissa ja kunnissa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Koululaisten joululoma alkaa tänään monissa kaupungeissa ja kunnissa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto 
    Uutiset
    21.12.202008:37
    STT

    Perusopetuksen syyslukukausi päättyy tänään monissa kaupungeissa ja kunnissa. Joululomalle päästään muun muassa Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa ja Turussa.

    Jos koulutaival ei tämän vuoden osalta vielä tänään pääty, se todennäköisesti päättyy keskiviikkona. Tuolloin esimerkiksi suurin osa Helsingin, Espoon ja Vantaan kouluista siirtyy joulun viettoon. Myös Kuopiossa, Rovaniemellä ja Tampereella opetus jatkuu aatonaattoon saakka.

    Koulujen kevätlukukausi alkaa koko maassa loppiaisen eli tammikuun 6. päivän jälkeen.

    Artikkelin aiheet
    joululoma
    koululaiset
    lukukausi
    perusopetus
    suomen kaupungit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria