• Video: Mikä uskomaton määrä kottaraisia! Parven bongannut lintuharrastaja ei ole aikaisemmin törmännyt vastaavaan

    Kottarainen on hyötynyt suomalaisten pöntönrakennustalkoista.
    Uutiset
    25.8.202020:45
    Terhi Pape-Mustonen

    Valokuvaaja Rami Marjamäki bongasi kerralla melkoisen määrän kottaraisia Kiikansillalla Satakunnassa. Hän arvioi määräksi vähän vajaa tuhat, eikä ole lintuharrastajana törmännyt yhtä suureen määrään.

    "Kevät on ollut pikkulinnuille hyvä, kylmiä kausia ei ole ollut. Kottarainen on myös viime aikoina lisääntynyt Suomessa. Siihen ovat vaikuttaneet esimerkiksi miljoonan pöntön kampanja ja pönttöjen lisääntyminen muutenkin."

    Kun pesintä onnistuu, kottaraiskanta lisääntyy huomattavasti, sillä lintu saa keskimäärin viisi poikasta. Marjamäki arvioi myös hevostilojen lisääntyneen määrän auttavan lintua. Karjan tai hevosten laitumet ruokkivat monia hyönteisiä ja sitä kautta myös hyönteisiä syöviä lintuja.

    Linnut alkavat kerääntyä suuriin yöpymisparviin kesällä ja ne muuttavat syys-marraskuussa. Muuttomatka voi kohdistua Espanjaan tai Pohjois-Afrikkaan. Kottaraisen tiedetään talvehtineen myös Suomessa.

    Pesimäpukuinen kottarainen on keltanokkainen ja lyhytpyrstöinen, höyhenpuvultaan mustahko, purppuran- ja vihreän metallinkiiltoinen ja valkopilkkuinen. Sen voi helposti sekoittaa mustarastaaseen, joka kottaraisesta poiketen hyppelee maassa askeltamisen sijaan.

    Nuori kottarainen on kauttaaltaan ruskea.

    Kottarainen syö sekä selkärangattomia eläimiä että siemeniä ja marjoja.

    Artikkelin aiheet
    kottarainen
    lintuharrastus
    Rami Marjamäki
    Satakunta
    luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle