• Tuhannet ovat paenneet kodeistaan maastopalojen tieltä New Mexicossa Yhdysvalloissa

    Asiantuntijoiden mukaan tulossa saattaa olla paha maastopalokausi Kaliforniaan, missä kaksi edeltävää vuotta ovat olleet hieman helpompia keskimääräistä runsaampien sateiden vuoksi.
    Meksikon rajalta alkunsa saaneet palot levisivät nopeasti Ruidoson kaupungin ympäristöön. LEHTIKUVA/AFP/Pamela L. Bonner.
    Meksikon rajalta alkunsa saaneet palot levisivät nopeasti Ruidoson kaupungin ympäristöön. LEHTIKUVA/AFP/Pamela L. Bonner.  
    Uutiset|Ympäristö
    19.6.202409:10
    STT–AFP

    Yli 7 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa kahden valtoimenaan roihuavan maastopalon vuoksi New Mexicon osavaltiossa Yhdysvaltojen lounaisosassa, kertovat viranomaiset.

    Palot saivat alkunsa toissa päivänä maaseutualueelta noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Meksikon rajalta. Ne levisivät nopeasti Ruidoson kaupungin ympäristöön, ja kaupungin asukkaita alettiin välittömästi evakuoida.

    Eiliseen puoleenpäivään mennessä paikallista aikaa palot olivat kärventäneet noin 30 neliökilometriä maastoa ja vahingoittaneet tai tuhonneet kokonaan viitisensataa rakennusta. Paloja ei ole vielä saatu lainkaan hallintaan.

    Osavaltion kuvernööri Michelle Lujan Grisham on julistanut paloalueelle hätätilan.

    New Mexico kärsii vuosikausia jatkuneesta pahasta kuivuudesta, jota ilmastonmuutos on tutkijoiden mukaan pahentanut.

    Myös Kaliforniassa loimottaa kuluvan vuoden ensimmäinen suuri tulipalo. Lauantaina syttyneen palon tieltä ei vielä toistaiseksi ole tarvinnut evakuoida ihmisiä.

    Asiantuntijoiden mukaan tulossa saattaa olla paha maastopalokausi Kaliforniaan, missä kaksi edeltävää vuotta ovat olleet hieman helpompia keskimääräistä runsaampien sateiden vuoksi.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä