• Koulujen päättäjäisviikonloppua juhlitaan sadekuurojen keskellä

    Sää jatkuu vaihtelevana ja epävakaisena. Ajoittain tulee sadekuuroja, ja paikoin sade on myös jatkuvampaa.
    Pihajuhlia suunnittelevien kannattaa varautua sadekuuroihin viikonloppuna.
    Pihajuhlia suunnittelevien kannattaa varautua sadekuuroihin viikonloppuna. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    30.5.202507:40
    Cecilia Wolff & Eetu Rimo

    Kaakosta on virrannut varsin kosteaa ilmaa ja yöllä on monin paikoin ollut sumua.

    Edelleen perjantaiaamuna sumua esiintyy paikoin, mutta se hälvenee nopeasti aamun ja aamupäivän aikana auringon säteilyn avulla.

    Merialueilla sumu hälvenee hitaammin ja paikoin sumu voi häiritä veneilijöitä päivällä.

    Suurimmat kertymät painottuvat todennäköisesti maan keskivaiheille ja maan pohjoisosaan, mutta myös etelässä sataa ajoittain.

    Perjantaina on laajalti välipäivä sateista, kun heikkoa korkeapaineen selänne liikkuu Suomen yli. Päivällä sadekuuroja tulee lähinnä maan itäosassa, muualla ainoastaan yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Illalla sateen riski kasvaa jälleen lännessä, kun säärintama sateineen saapuu lounaasta.

    Lauantaina koululaiset viettävät kevätjuhlansa epävakaisessa säässä. Matalapaine on Suomen yllä ja monin paikoin tulee sadekuuroja päivän aikana.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Suurimmat kertymät painottuvat todennäköisesti maan keskivaiheille ja maan pohjoisosaan, mutta myös etelässä sataa ajoittain. Eli kannattaa varautua siihen, että on mahdollista siirtää pihajuhlat nopeastikin sisälle sadekuuron osuessa kohdalle.

    Ennusteen mukaan poutaisin alue on lauantaina Lounais-Suomessa. Matalapaine voimistaa samalla myös tuulia ja etenkin etelässä ja lännessä tuuli on lauantaina puuskainen.

    Illaksi sadekuurojen riski vähenee etenkin etelässä. Sunnuntaina matalapaine väistyy vähitellen itään ja sateet heikkenevät vähitellen.

    Lämpötilassa ei tapahdu lähipäivinä suuria muutoksia ja ne pysyvät lähellä tavanomaisia lukemia. Päivisin lämpötila kohoaa yleisesti 13–21 asteen välille ja öisin lämpötila laskee 3 ja 10 asteen välille. Yöpakkasia voi vielä esiintyä Pohjois-Lapissa ja hallaa jopa etelää myöten.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    koulujen päättäiset
    sadekuurot
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita