• Suojavaatteiden valmistus käynnistyi pikatahdilla Hollolassa

    Pharmacare Nova Oy:n henkilöstömäärä yli kaksinkertaistui lyhyessä ajassa keväällä, kun suojavaatteiden valmistus lähti käyntiin.
    Hilma Mutanen pistehitsaa vyön kertakäyttöiseen suojatakkiin ja taittelee sen paukkausta varten.
    Hilma Mutanen pistehitsaa vyön kertakäyttöiseen suojatakkiin ja taittelee sen paukkausta varten. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    8.8.202022:00
    MT toimitus

    Hollolalainen Pharmacare Nova Oy ryhtyi valmistamaan suojavaatteita pikavauhdilla viime keväänä, kun koronavirusepidemia ryöpsähti Suomessa.

    ”Ryhdyimme ensin tekemään käsidesituotteita ja kun kyselyjä tuli runsaasti, aloitimme myös suojavaatteiden valmistamisen sairaalakäyttöön”, toimitusjohtaja Johannes Nevanlinna kertoo.

    Yritys on erikoistunut tekemään kylmä-kuuma-linimenttejä ja muita lihasten hoitamiseen tarkoitettuja tuotteita sekä lisäravinteita ihmisille ja hevosille.

    ”Meillä on kuitenkin ollut monta vuotta käynnissä myös tekstiilituotantoa pienessä mittakaavassa ja siihen tarvittava laitteisto löytyy. Olemme valmistaneet turvavarusteita kuten suojaliivejä”, Nevanlinna sanoo.

    Käytössä on ultraäänihitsauskoneita, joilla vaatteiden saumat hitsataan yhteen ompelemisen sijaan.

    Päätös sairaalakäyttöön soveltuvien suojavarusteiden tuotannon aloittamisesta oli tehtävä keväällä viipymättä.

    ”Harkinta-aikaa ei ollut, koska suojavarusteiden tarve räjähti käsiin hetkessä ja niitä tarvittiin sairaaloihin ja sairaanhoitopiireihin heti. Pikaisen harkinnan jälkeen aloitimme tuotannon”, Nevanlinna muistelee.

    Linjastoilla tehdään tällä hetkellä sairaalakäyttöön soveltuvia takkeja ja esiliinoja. Nevanlinna paljastaa, että jatkossa siellä saatetaan valmistaa muitakin suojavaatteita.

    ”Kartoitamme tällä hetkellä markkinaa ja sitä, millaisille tuotteille olisi suurin tarve.”

    Pharmacare Nova Oy:n tuotannon painopiste on edelleen enimmäkseen yhtiön alkuperäisissä tuotteissa, eli linimenteissä ja lisäravinteissa.

    ”Suojavaatepuolesta on rakentumassa sivubisnes, josta voi tulla yhtiölle kokonainen uusi tukijalka. Uskon, että tällä puolella on jatkossa runsaasti kasvunvaraa”, Nevanlinna summaa.

    Yrityksen henkilöstömäärä yli kaksinkertaistui lyhyessä ajassa keväällä, kun suojavaatteiden valmistus lähti käyntiin.

    ”Kun aiemmin töissä oli 42 työntekijää, on meille palkattu nyt 50 uutta työntekijää.”

    Suojavaatteissa käytettävä materiaali on peräisin kotimaasta.

    ”Kun tuotteiden kysyntä räjähtää käsiin yllättäen, nousevat yleensä myös valmistusmateriaalien hinnat. On ollut haastavaa saada tarvittavia raaka-aineita kohtuullisella hinnalla ja nopeasti.”

    Lue lisää:

    Tekstiilialalla kaivataan selkeitä ohjeistuksia maskien käyttöön — epäselvä tiedotuslinja hankaloittaa tarvittavien investointien tekemistä

    Artikkelin aiheet
    suojavaatteet
    Pharmacare Nova Oy
    Hollola
    koronavirusepidemia
    sairaalakäyttö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle