• Opiskelija-asuntojen tarjonta on tänä syksynä tavallista parempi – korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäys ja etäopetukseen siirtyminen eivät näy hakemusmäärissä

    Koronapandemian seurauksena useat korkeakoulut ovat siirtyneet etäopetukseen.
    Opiskelija-asunnoissa selvästi suurin kysyntä on yksiöissä. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho
    Opiskelija-asunnoissa selvästi suurin kysyntä on yksiöissä. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho 
    Uutiset
    16.7.202012:10
    STT

    Tänä vuonna opiskelija-asuntosäätiöillä on tavallista enemmän tarjontaa suomalaisille opiskelijoille, sillä vaihto-opiskelijoita on tavallista vähemmän, säätiöiden edustajat kertovat STT:lle.

    Esimerkiksi Jyväskylässä koronakriisin aiheuttama epävarmuus näkyy jonkin verran hakijamäärissä. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön asiakkuuspäällikkö Tiia Matilaisen mukaan viime vuonna kesä- ja heinäkuussa tuli hakemuksia yhteensä 2 631. Tänä vuonna maanantaihin mennessä hakemuksia oli tullut vain 1 461 kappaletta.

    Vaihto-opiskelijoiden vähäisyyden lisäksi hakemusten määrään vaikuttaa osaltaan se, että opiskelupaikkojen valintatulokset selviävät aiempaa myöhemmin. Osa korkeakouluista ilmoittaa valinnoistaan vasta heinäkuun puolivälissä.

    "Tämä saattaa lisätä hakijamäärää heinäkuun loppupuolella", Matilainen arvioi.

    Suurissa opiskelijakaupungeissa koronakriisi ei näy merkittävästi opiskelija-asuntojen hakijamäärissä.

    Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasille on tänä vuonna tullut yli 9 000 hakemusta. Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhion mukaan tämä vuosi on poikkeuksellinen etenkin siksi, että opiskelupaikkojen valintojen tulokset julkaistaan hajautetummin kuin aiemmin.

    "Uskon, että tänä vuonna ollaan samassa tasossa kokonaismäärässä. Viime vuonna tuli enimmillään 12 000 hakemusta", Tarhio sanoo.

    Turun ylioppilaskyläsäätiö Tys on saanut tänä vuonna touko–kesäkuun aikana yhteensä 2 150 asuntohakemusta. Toimitusjohtaja Risto Siiloksen mukaan hakijamäärissä ei ole havaittavissa selviä muutoksia aiempiin vuosiin.

    "Tarjontaa meillä on elokuun alusta alkaviin vuokrasuhteisiin tänä vuonna hieman vähemmän, koska elokuuksi on vapautumassa jonkin verran aiempia vuosia vähemmän asuntoja", Siilos kertoo.

    Asuntotarjontaa kasvattanee Turussakin se, että kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita tulee todennäköisesti tavallista vähemmän. Tysin asunnoista tietty osuus on varattu vaihto-opiskelijoiden käyttöön, ja nyt näitä asuntoja vapautuu muille hakijoille.

    Tampereen opiskelija-asuntosäätiö Toas on saanut heinäkuun puoliväliin mennessä noin 3 800 asuntohakemusta, mikä on hieman vähemmän kuin viime vuonna. Palvelujohtaja Pia Ylimäki kertoo, että lisää hakemuksia odotetaan tulevan koko heinäkuun ajan, kun viimeisetkin opiskelijavalintojen tulokset julkaistaan.

    Korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämisellä ei ainakaan toistaiseksi ole havaittu olevan suurta vaikutusta asuntohakemusten määrään.

    Koronaepidemian seurauksena useat korkeakoulut ovat siirtyneet etäopetukseen. Opiskelija-asuntojen hakemusmäärissä se ei ainakaan toistaiseksi näy.

    "Monelle aloittavalle opiskelijalle lähtökohtana on muuttaa opiskelupaikkakunnalle, jolloin tutustuu yliopistoon myös paremmin. Opintojen edetessä monille tärkeää on myös se, että pääkaupunkiseudulla mahdollisuudet käydä töissä ovat paremmat kuin muualla Suomessa", Hoasin Tarhio arvioi.

    Vaikka opinnot alkaisivat syksyllä etänä, Tysin Siilos suosittelee siitä huolimatta hakemaan asuntoa opiskelupaikkakunnalta.

    " Ei kannata jäädä sen varaan, että hakee asuntoa vasta sitten, kun etäopiskelu päättyy", hän neuvoo.

    Opiskelija-asunnoissa selvästi suurin kysyntä on yksiöissä. Hoasin tiistaihin mennessä saamista hakemuksista 64 prosenttia kohdistui yksiöihin ja vain 18 prosenttia soluasuntoihin.

    Myös Turussa valtaosa hakemuksista kohdistuu yksiöihin. Jos asunnon löytymisellä on kiire, soluasunnon hakeminen voi olla nopea vaihtoehto esimerkiksi yksiötä jonottaessa.

    "Jos haluaa varmistaa asunnon saamisen alkusyksyksi, kannattaa ensisijaisen hakukohteen lisäksi hakea myös soluasuntoa", Siilos vinkkaa.

    Artikkelin aiheet
    opiskelija-asunnot
    koronapandemia
    etäopetus
    korkeakoulut
    asuntohakemukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle