• Tammikuu oli hyytävä, jopa harvinaisen kylmä

    Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tammikuu oli koko maassa tavanomaista kylmempi, etelä- ja keskiosassa paikoin harvinaisenkin kylmä.
    Pakkasta piisasi mutta lunta oli vähän.
    Pakkasta piisasi mutta lunta oli vähän. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    1.2.201616:41
    Maikki Kulmala

    Edellisen kerran kylmempi tammikuu oli vuonna 2010, Lapissa vuonna 2003.

    Nyt tammikuu oli lämpötiloiltaan hyvin kaksijakoinen. Kuukauden kolme ensimmäistä viikkoa olivat pääasiassa varsin kylmiä, mutta kuukauden lopulla sää lauhtui huomattavasti.

    Kuukauden alin lämpötila, -41,2 astetta, mitattiin Muoniossa kuukauden seitsemäntenä päivänä ja ylin lämpötila, 6,5 astetta, Hammarlandin Märketissä 30. päivänä tammikuuta.

    Sademäärien suhteen tammikuu oli melko tavanomainen, eikä suuria poikkeamia havaittu suuntaan tai toiseen.

    Havaintoasemista sateisin oli Merikarvian Tuorila, jossa satoi tammikuun aikana 75,4 millimetriä.

    Vähiten satoi Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella. Pienin kuukausisademäärä mitattiin Vaalan Pelsossa, 13,4 millimetriä.

    Kuukauden merkittävin lumisade osui pienelle alueelle Merikarvian ympäristöön kahdeksas päivä tammikuuta, jolloin lunta pyrytti ennätykselliset 73 senttiä vuorokaudessa.

    Lunta oli kuukauden lopulla Koillismaata ja Lappia lukuun ottamatta tavanomaista vähemmän, lounaisrannikolla oli paikoin lumetonta. Eniten lunta oli Keski-Lapissa, missä lumensyvyys oli yleisesti noin 70–80 senttiä.

    Artikkelin aiheet
    ilmatiede
    sää
    tammikuu
    kylmä
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle