• Kuntakentän monimutkaisuus paisuttaa konsulttibisnestä

    Konsulttien kysyntä on kasvanut kunnissa sitä mukaa, kun kuntien tehtäviä on lisätty, rahoitus on mutkistunut eikä kaikkia palveluita tuoteta enää itse.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    15.3.201311:33
    MT toimitus

    Konsulttien kysyntä on kasvanut kunnissa ja kasvaa tulevaisuudessakin, selviää Mikko Kennin Vaasan yliopistossa vuonna 2011 tekemästä pro gradu -tutkielmasta Kun konsultti saapui taloon.

    Turbulenttinen toimintaympäristö aiheuttaa sen, ettei johtamiseen riitä enää lukujen tuijotus ja johtopäätösten vetäminen. Pitää osata ennakoida muutospaineita.

    Valtiolla ja kunnissa myös aivan päivittäinen työ on muuttunut teknisemmäksi ja vaikeammaksi. Ohentunutta omaa osaamista paikataan ulkopuolisella avulla. Tämä koskee varsinkin pieniä kuntia ja tietotekniikkaa sekä ympäristöosaamista.

    Kunnat käyttävät konsultteja sekä asiantuntijoina selvityksissä että likaisen työn tekijöinä, kun päätettävänä on arkoja asioita.

    Kuntaliiton kehityspäällikkö Markus Pauni muistuttaa, että suomalaisten kuntien tehtävät ovat ehkä laajimmat maailmassa.

    ”Kuntien toimintaympäristö on pyörteinen ja asiat ovat mutkistuneet. Esimerkiksi palveluja järjestetään monituottajamalleilla ja viranhaltijoiden pitää hallita verkostot. Sopivissa kohdin ulkopuolisista palveluista voi olla apua.”

    Selvä kehittämisen paikka ovat kilpailutukset, joita kunnat eivät vielä hallitse. Virheitä puidaan markkinaoikeudessa, jonne on pelkästään tänä vuonna kertynyt toistasataa riitaa.

    Toinen tyypillinen konsultointikohde ovat rakennushankkeet.

    Artikkelin aiheet
    kuntakenttä
    konsultointi
    kunnat
    päätöksenteko
    palvelutuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle