• Nato-maiden puolustusministerit kokoontuvat tänään Brysseliin – kokousta varjostavat Donald Trumpin viikonlopun Venäjä-puheet

    Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg arvioi keskiviikkona 18 Nato-maan yltävän tavoitteeseen, jossa puolustusbudjettien tulisi olla kaksi prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
    Kokousta varjostavat Donald Trumpin viikonloppuiset puheet, joiden mukaan hän kannustaisi Venäjää tekemään mitä tahansa puolustusmenotavoitetta laiminlyöville Yhdysvaltojen liittolaismaille. Arkistokuva.
    Kokousta varjostavat Donald Trumpin viikonloppuiset puheet, joiden mukaan hän kannustaisi Venäjää tekemään mitä tahansa puolustusmenotavoitetta laiminlyöville Yhdysvaltojen liittolaismaille. Arkistokuva.  Kuva: LEHTIKUVA / AFP
    Uutiset|Politiikka
    15.2.202407:58
    STT

    Nato-maiden puolustusministerit kokoontuvat tänään Brysselissä liittokunnan päämajassa. Kokouksessa on määrä käsitellä muun muassa Naton pelotetta ja puolustusta sekä lännen puolustusteollisuuden kapasiteettia ja tilannetta Ukrainassa.

    Kokousta varjostavat Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoittelevan Donald Trumpin viikonloppuiset puheet, joiden mukaan hän kannustaisi Venäjää tekemään mitä tahansa puolustusmenotavoitetta laiminlyöville Yhdysvaltojen liittolaismaille.

    Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg arvioi keskiviikkona 18 Nato-maan yltävän tavoitteeseen, jossa puolustusbudjettien tulisi olla kaksi prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Stoltenberg myös vastasi tiukkasanaisesti Trumpin kommentteihin.

    "Sadat tuhannet kanadalaiset ja eurooppalaiset palvelivat Afganistanissa suojellakseen Yhdysvaltoja. Ja monet maksoivat siitä korkeimman mahdollisen hinnan”, Stoltenberg sanoi.

    Hän muistutti, että Naton viides artikla on aktivoitu ainoastaan kerran – vuonna 2001 Yhdysvaltoihin kohdistuneen terrori-iskun jälkeen. Yhdysvaltojen tulisi Stoltenbergin mukaan myös panostaa Naton yhtenäisyyteen, kun sen huoli Kiinasta kasvaa.

    Puolustussotaa käyvää Ukrainaa vaivaa tällä hetkellä paha ammuspula, ja yksi kokouksen keskeisistä teemoista on puolustusteollisuuden tila. Venäjä on pystynyt kohentamaan sotateollisuuttaan länttä nopeammin.

    Samaan aikaan Yhdysvaltojen Ukrainalle kaavaileman yli 55 miljardin euron tukipaketin hyväksyminen edustajainhuoneessa on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin varmaa. Republikaanien presidenttiehdokkaaksi todennäköisesti päätyvä Trump on vaatinut paketin torppaamista, mikäli maahanmuuttopolitiikkaa Yhdysvalloissa ei tiukenneta.

    Suomea Brysselissä edustaa puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.).

    Artikkelin aiheet
    nato-kokous
    puolustusministerit
    Donald Trump
    Jens Stoltenberg
    Ukraina
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa