• SPR: Miehet ohittivat ensi kertaa naiset uusien verenluovuttajien määrässä

    SPR:n mukaan Suomessa vain kolme prosenttia luovutusikäisestä väestöstä luovuttaa vuosittain verta.
    Verenluovuttaja luovutti verta Suomen Punaisen Ristin verenluovutusbussissa Vantaalla marraskuussa 2023. LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    Verenluovuttaja luovutti verta Suomen Punaisen Ristin verenluovutusbussissa Vantaalla marraskuussa 2023. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Hyvinvointi
    19.1.202610:15
    STT

    Viime vuonna miehet ohittivat naiset ensimmäistä kertaa uusien verenluovuttajien määrässä. Asiasta kertoo Suomen Punainen Risti (SPR).

    Uusia verenluovuttajia rekisteröityi viime vuonna yhteensä vajaat 19 000. Miesten osuus uusista luovuttajista oli noin 51 prosenttia.

    Kaikista luovuttajista naisia on kuitenkin edelleen suurempi osa kuin miehiä. Viime vuonna verenluovuttajia oli yhteensä noin 108 000, joista naisia oli 54 prosenttia ja miehiä 46 prosenttia.

    SPR:n mukaan Suomessa vain kolme prosenttia luovutusikäisestä väestöstä luovuttaa vuosittain verta. Verta voivat luovuttaa 18–70-vuotiaat ihmiset.

    Artikkelin aiheet
    verenluovutus
    SPR
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa