• Rktl:n lausuntopäätöksen pohjana

    Uutiset
    20.8.201416:00
    ANTTI TARKKALA

    Rktl:n ylijohtaja Eero Helle antaa ymmärtää lukijapalstan kannanotossaan (MT 11.8.), että Rktl:n suurpetojen kannanarvioilla ei olisi merkitystä MMM:n päättämiin kaatolupakiintiöihin.

    Suora lainaus ministeriön päätöksestä tämän vuoden karhujen kaatokiintiöstä: ”Karhukannan säätelyssä käytetään verotusennusteita, jotka on laatinut Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.”

    Rktl:n karhukannan arviossa 12.5.2014 todetaan karhukannan vähentyneen 30 prosenttia Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Hämeessä. Näin ollen ministeriön esityksen mukaisesti kaatokiintiö pieneni kyseisillä alueilla. Keskisessä Suomessa tyrmistys oli melkoinen, kun selkeä tosiasia on, että karhukanta jatkaa kasvuaan.

    Rktl:n lausunto antaa puutteellisen kuvan laitoksen toiminnasta.

    Esitin aiemmin Rktl:n tutkimusmäärärahojen leikkausta. Petopannoituksista luopuminen toisi melkoisen säästön, mikä olisi siirrettävissä petovahinkokorvauksiin.

    Ylijohtaja Eero Helle näkee esitykseni toteuttamisen mahdottomaksi. Ymmärrän toki, miten raha valtion taloudessa liikkuu. Esitykseni tarkoittaa tietysti määrärahan leikkausta Rktl:n toiminnasta.

    Vastaavasti MMM:n petokorvaukset-momentille lisätään vastaava summa. Eduskunnassa tätä muutosta esitettiin jo vuoden 2014 budjettiin.

    Antti Tarkkala

    Orivesi

    Petopannoituksista

    luopuminen toisi melkoisen säästön.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
    karhukanta
    päätöksenteko
    ministeriö
    tutkimusmäärärahat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria