• Tänään kutiteltiin lämpöennätyksiä, Norjassa jo 22 astetta

    Kova tuuli pyyhältää Etelä-Suomeen illalla, huomenna viilenee.
    Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan viikko on alkamassa aurinkoisessa tai puolipilvisessä säässä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan viikko on alkamassa aurinkoisessa tai puolipilvisessä säässä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    27.3.201720:23
    STT

    Puuskittainen kova tuuli puhaltaa Pohjanmaalla ja on leviämässä kaakkoon ja eteläisempään Suomeen illan aikana, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Puuskittainen tuuli puhalsi Kokkolan seudulla iltapäivällä 24–25 metriä sekunnissa ja merellä melkein 29 metriä sekunnissa. Voimakas matalapaine liikkuu nopeasti itään kaakon kulmalle.

    Päivystävän meteorologin mukaan kovimpien puuskien odotetaan osuvan iltaan. Eilen kova tuuli aiheutti lukuisia sähkökatkoksia.

    Merialueille on annettu kovan tuulen varoituksia. Varoitukset koskevat Merenkurkkua, Perämeren eteläosaa, Selkämeren etelä- ja pohjoisosaa, Saaristomerta, Pohjois-Itämeren itä- ja länsiosaa, Ahvenanmerta, koko Suomenlahtea sekä Saimaan eteläosaa.

    Ajokeli on illalla huono Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa.

    Meteorologin mukaan tänään mittarin lämpölukemat olivat Jomalassa Ahvenanmaalla 17,4 astetta, joka on kymmenyksen päässä maaliskuun lämpöennätyksestä. 17,5 plusasteen lämpöennätys mitattiin päivälleen tasan 10 vuotta sitten Helsinki-Vantaalla.

    Ruotsin puolella puolestaan on mittailtu korkeita lukemia, ja Norjassa on ollut melkein 22 astetta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

    Huomenna sää kylmenee ja samalla tuuli heikkenee, kertoo päivystävä meteorologi. Lähinnä maan itä- ja pohjoisosissa tule heikkoja lumikuuroja. Lämpötilat ovat nollan tuntumassa, mutta lännessä on laajalti melko poutaista ja lämpöasteita on pari astetta. Meteorologin mukaan tuuli tekee sen, että huominen ei tunnu niin lämpimältä.

    Torstaina sää saattaa etelässä lämmetä, jos ilma virtaa lännen suunnasta, mutta idässä ja pohjoisessa pysytellään tuolloinkin nollan tuntumassa.

    Artikkelin aiheet
    sääilmiö
    tuuli
    lämpötila
    Ilmatieteen laitos
    Norja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria