• HS: Keskustan Hanna Kosonen jättää politiikan – ”En halua kyynistyä”

    Kosonen toimi viime vaalikaudella tiede- ja kulttuuriministerinä vuoden verran.
    Hanna Kosonen (kesk.) on kolmannen kauden kansanedustaja Savonlinnasta. Arkistokuva.
    Hanna Kosonen (kesk.) on kolmannen kauden kansanedustaja Savonlinnasta. Arkistokuva.  Kuva: LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Uutiset|Politiikka
    3.2.202610:28
    STT

    Oppositiopuolue keskustan kansanedustaja Hanna Kosonen aikoo jättää politiikan. Hän kertoo asiasta Helsingin Sanomien haastattelussa.

    Kosonen perustelee ratkaisuaan sanomalla, että hänestä alkaa nyt tuntua siltä, että "joku ämpäri on täynnä". Hän sanoo, ettei halua kyynistyä.

    ”En halua kyynistyä. Tämä on se syy.”

    49-vuotias Kosonen on kolmannen kauden kansanedustaja Savonlinnasta. Hän toimi viime vaalikaudella tiede- ja kulttuuriministerinä noin vuoden ajan.

    Kosonen jää pois politiikasta ensi vuoden huhtikuun eduskuntavaaleissa. Vuoden 2023 eduskuntavaleissa paikastaan luopui vapaaehtoisesti 30 edustajaa, HS kertoo.

    Artikkelin aiheet
    Hanna Kosonen
    keskusta
    politiikka
    eduskuntavaalit
    Savonlinna
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa